ulkoilukulttuuria

Ulkoilukulttuuria on suomalaisen yhteiskunnan piirteitä kuvaava kokonaisuus, joka korostaa luonnossa liikkumista, luonnon kokemisesta sekä luontoon liittyvää osaamista arjessa ja vapaa-ajan toiminnassa. Siihen kuuluu sekä käytännön taidot että tunnekokemukset, joita ihmiset saavat liikkumalla luonnossa, nauttimalla sen maisemista ja hiljaisuudesta sekä jakamalla kokemuksia toisten kanssa.

Keskeisiä piirteitä ovat jokamiehenoikeudet ja niihin liittyvä vastuu: oikeus liikkua ja oleskella maastossa, marjastaa, sienestää sekä kalastaa ja retkeillä, kunnioittaen muun muassa yksityisyyttä, yksityisten alueiden rajoja ja luontoa. Ulkoilukulttuuria ilmenee monipuolisina toimintoina sekä kesä- että talvikaudella, kuten patikointi, repustaenretkiliikunta, pyöräily, melonta, talviurheilut sekä avantouinti.

Historiallisesti ulkoilukulttuuria on muovannut luonnonläheisyyden arvostus, kansallismaisemien ja metsämaastojen symbolinen merkitys sekä koulutuksen ja vapaa-ajan kehitys. 20. ja 21. vuosisadalla kulttuuri on syventynyt sekä arjen että virkistystoiminnan tasolla: luontoyhteyden edistäminen, terveyden ja hyvinvoinnin tukeminen sekä ympäristötietoisuuden kasvu ovat näkyvällä tavalla mukana.

Sosiokulttuurisena ilmiönä ulkoilukulttuuri heijastuu kaupungistumisen ja matkailun kehittyessä: luonto nähdään osana elämystuotantoa, mutta samalla sen käytössä korostuvat kestävyys, suojelu ja vastuullisuus. Haasteina ovat muun muassa luonnon monimuotoisuuden turvaaminen, kehittyvä infrastruktuuri ja ilmastonmuutoksen vaikutukset vuodenaikojen ulkoilumahdollisuuksiin.