luonnonläheisyyden

Luonnonläheisyys on käsite, jolla tarkoitetaan ihmisen kokemuksellista ja käytännöllistä yhteyttä luontoon. Se ilmenee sekä fyysisenä läheisyytenä luontoon että aktiivisena, myönteisenä suhtautumisena luonnonvarojen suojeluun ja hyödyntämiseen.

Käytännön ilmentymiä ovat asuin- ja työtilojen luonnolliset elementit, puistot ja viherreitit sekä suunnittelukäytännöt, jotka integroivat luontoa osaksi arkea. Luonnonläheisyyden arvoa korostetaan erityisesti kaupunkisuunnittelussa, koulutuksessa ja terveyden edistämisessä, sillä luonnonläheisyyden mahdollisuudet voivat vaikuttaa asuinviihtyvyyteen, liikkumiseen ja hyvinvointiin.

Taustalla on ympäristön psykologia sekä biophilia-teoria, jonka mukaan ihmiset hakeutuvat luontoon palautuakseen ja stressiä lieventääkseen. Luontoyhteyden mittaamiseen käytetään sekä kyselytapoja että käytännön arviointeja, ja ilmiötä tarkastellaan sekä yksilö- että yhteisötasolla. Luonnonläheisyyden tutkimus linkittyy myös ekologiseen käyttäytymiseen ja kestävään elämäntapaan.

Hyödyt kattavat mielenterveyden sekä fyysisen terveyden parantumisen: stressin väheneminen, parempi mieliala, kognitiivinen palautuminen ja aktiivisempi elämäntapa. Lisäksi voi vahvistua ympäristötietoisuus ja pro‑ympäristöön kohdistuva käyttäytyminen. Toisaalta luonnonläheisyyden käsittelyssä esiintyy haasteita, kuten eriarvoinen pääsy luontoon, kulttuuriset erot ja mittaamisen epävarmuus sekä mahdollinen kaupallistuminen.

Sovellukset näkyvät käytännön toimenpiteinä: kaupunkisuunnittelussa, koulutuksessa ja terveydenhuollossa on pyritty lisäämään luontoympäristöjä, viheralueita ja luonto-opetusta sekä luontoa lisäävää hyvinvointipalvelua.