tulitikkujen

Tulitikkujen ovat pienikokoisia tikkuja, joita käytetään tulen sytyttämiseen. Ne valmistetaan yleensä puusta tai kartongista, ja niiden kärki on päällystetty syttyvällä kemiallisella seoksella. Tulitus tapahtuu raaputtamalla tikun päätä vasten erillistä raaputtuspintaa, jolloin kitkan vaikutuksesta kemiallinen reaktio syttyy ja tulipalo syntyy.

Rakenne ja tyypit: Yleisimmät tulitikut ovat turvallisia (turvatuikit), joiden raaputtuspinta sijaitsee pakkauksen sisäpuolella tai erillisellä levyllä. Itse tikun päässä oleva syttyvä seos sekä raaputtuspinta yhdessä mahdollistavat syttymisen kitkan kautta. On ollut myös iskulle syttyviä tulitikkuja (strike-anywhere), jotka voivat sytytää useammalla kovalla raaputtupinnalla, mutta niitä on rajoitettu tai poistettu monista markkinoista turvallisuussyistä.

Historia ja kehitys: 1800-luvulla kehitettiin turvallisemmat tulitikut korvaamaan varhaisissa versioissa käytettyjä varastorisia haitallisia yhdisteitä. Varsinkin valkoisen fosforin käyttö aiheutti terveysriskejä, kuten fosforihampaita tai muuta sairastuvuutta. Turvallisten tulitikkujen tulo paransi sekä käyttöturvallisuutta että työ- ja ympäristövaikutuksia. Pääasiallinen kehitys on siirtänyt käytettävän hapetinta ja kitkatehoa siten, että syttyminen vaatii kyseiselle raaputtuspinnalle tarkoitetun kitkan.

Turvallisuus ja sääntely: Tulituikkuihin liittyy terveydellisiä ja ympäristöön liittyviä riskejä, joten niiden valmistusta, myyntiä ja varastointia säännellään sekä pakkausmerkintöjen että varoitusten kautta. Yleisesti suositellaan pitämään tulitikkuja lasten ulottumattomissa ja kuivissa, hyvin ilmastoiduissa tiloissa. Kierrätys ja jätehuolto huomioidaan pakkauksissa.

Nykytilanne: Maailmanlaajuisesti tulitikkuja tuotetaan suurissa määrin ja niitä käytetään edelleen yleisesti kotitalouksissa sekä retkeily- ja hätävarastosäilykkeissä. Kehittyneet vaihtoehdot, kuten muun muassa sytyttimet ja pitkäaikaiset tulenlähteet, täydentävät mutta eivät täysin korvaa perinteisiä tulitikkuja monissa kulttuureissa.