tulehdusmarkkereita

Tulehdusmarkkereita ovat veressä havaittavia signaloivia aineita, jotka kertovat elimistön tulehduksesta. Ne eivät ole sairauksia sinänsä vaan tulehduksen yleisiä indikaattoreita. Tulehduksen aikana markerit voivat nousta erilaisissa tiloissa, kuten infektioissa, autoimmuunisairauksissa, kudosvaurioissa tai leikkausten jälkeen. Niiden arvojen tulkinnassa korostuu yhdistelmä kliinistä tutkimusta, laboratorioarvoja ja lääkärin harkintaa.

Yleisimmät tulehdusmarkkerit ovat CRP ja ESR. C-reaktiivinen proteiini (CRP) nousee nopeasti tulehduksen alussa ja voi voimakkaasti nousta akuutissa tulehduksessa. CRP:n normalit arvot ovat tavallisesti alle noin 5 mg/L, mutta viitearvot vaihtelevat Laboratorioittain. Erytrosyyttien sedimentaatioaika (ESR) kertoo tulehduksesta hitaammin ja sitä voivat nostaa muun muassa anemia, ikääntyminen sekä raskaus; ESR ei ole sairauden spesifinen mittari. Prokalcitonii (PCT) on hyödyllinen erityisesti bakteeriperäisten infektioiden epäilyssä ja se voi auttaa antibioottihoidon harkinnassa sekä seurannassa. Ferritiini on rautavarastomarkkeri, joka voi nousea tulehduksessa, ja sitä käytetään joissain sairauksissa erottamaan tulehduksellisia tiloja. Vähemmän käytettyjä, tutkimuksellisempia markkereita ovat interleukiinit ja TNF-α.

Käyttö ja tulkinta: tulehdusmarkkereita käytetään tukemaan diagnoosia, seuraamaan hoidon vasteita sekä arvioimaan infektion vakavuutta. Yhtä kerta-arvo ei riitä diagnostiikkaan; merkkejä tulee tarkastella yhdessä kliinisen kuvan ja muiden tutkimusten kanssa. Arvojen normaalius riippuu monista tekijöistä kuten iästä, sukupuolesta ja labratorion viitearvoista. Markkereiden poikkeavat arvot voivat muuttua sairauden kulun mukaan, ja hoitosuositukset voivat ohjata arvoja käyttämällä esimerkiksi antibioottihoidon aloittamista tai lopettamista.