tulehdusmarkkerit

Tulehdusmarkkerit ovat veressä esiintyviä aineita, joiden pitoisuus nousee tai muuttuu elimistön tulehduksellisen vastareaktion seurauksena. Ne eivät ole spesifisiä eikä ne yksin riitä diagnoosiin, mutta ne kertovat tulehduksen olemassaolosta, sen voimakkuudesta ja hoitovasteesta. Useat markkerit voivat reagoida erilaisiin tulehduksellisiin tiloihin.

Yleisimmät tulehdusmarkkerit ovat C-reaktiivinen proteiini (CRP) ja sen korkean herkkyyden muoto (hs-CRP) sekä punasolujen sedimentaation nopeus (ESR). Muita tärkeitä markkereita ovat prokalsitoniini (PCT), ferritiini ja fibrinogeeni; myös tulehduksen ilmentäviä sytokiineja, kuten interleukiini-6 (IL-6), voivat heijastaa aktiivisuutta.

Käyttötarkoitukset: CRP/hs-CRP ja ESR tukevat akuutin ja kroonisen tulehduksen epäilyä sekä erilaisissa infektioissa. PCT on erityisesti hyödyllinen bakteeri-infektion ja sepsin epäilyssä. Ferritiini voi kohoaa sekä tulehduksessa että muissa tiloissa. Markkerit auttavat myös hoitovasteen ja sairauden aktiivisuuden seurantaan sekä riskinarvioon.

Tulkinta on aina kliinisen tilan, muiden tutkimusten ja potilastiedon kanssa. Tulehdusmarkkerit ovat yleisesti epäspesifejä ja ne voivat nousta tai laskea ilman liikuttavaa diagnoosia. Arvoja voivat vaikuttaa tekijät kuten äskettäin tehty leikkaus, trauma, krooniset sairaudet, raskaus, anemia sekä lääkitys (esim. kortikosteroidit).

Laboratoriotutkimuksissa mittauksia tehdään verinäytteestä. CRP ja hs-CRP sekä ESR ovat yleisimmät tulehdusmarkkerit; PCT on erillinen testi bakteeri-infektioiden tukemisessa. Viitearvot vaihtelevat laboratoriosta riippuen; CRP:n normaaliraja on yleensä alle 5 mg/L, hs-CRP ja ESR vaihtelevat iän ja sukupuolen mukaan. PCT-arvot alle 0,5 ng/mL viittaavat pienempään bakteeri-infektion todennäköisyyteen; suuremmat arvot voivat viitata bakteeri-infektioon.