televiestintä

Televiestintä tarkoittaa tiedon ja viestinnän siirtämistä etäisyyksien yli elektronisten verkkojen ja palveluiden välityksellä. Se kattaa sekä äänelliset että digitaaliset palvelut sekä kiinteät että langattomat yhteydet, kuten puhelinverkot, laajakaistan, sähköisen postin, internetin liikenteen sekä television ja radion tiedonvälityksen. Televiestintä muodostuu infrastruktuureista, palveluista sekä niiden sääntelystä ja käytännöistä, joita ohjaavat sekä kansainväliset standardit että kansallinen lainsäädäntö.

Keskeisiä teknologioita ovat kiinteät verkot (valokuitu ja kuparipohjaiset yhteydet), mobiiliyhteydet (2G–5G), langattomat WLAN-verkot sekä satelliittiviestintä. Internetin liikenne on pääosin IP-pohjaista. Televiestintä kattaa sekä yksityisviestinnän kuten puhelut ja sähköpostit että laajankäyttöiset palvelut kuten verkkosovellukset, videoneuvottelut ja striimaus.

Toimintaan vaikuttavat useat toimijat, kuten teleoperaattorit, verkkopalveluntarjoajat, lähetysyhtiöt sekä julkinen sektori. Kansainvälisesti televiestintäohjausta koordinoi ITU, ja alueellisesti sekä kansallisesti säädöksiä antaa muun muassa Traficom Suomessa sekä EU:n lainsäädäntö. Tehtäviin kuuluvat muun muassa kilpailun turvaaminen, taajuuksien hallinta, kuluttajansuoja sekä kriittisten yhteyksien varmistaminen.

Historia ja kehitys: telegrafi ja puhelinverkot muodostivat televiestinnän perustan 1800–1900-luvuilla; digitalisaatio ja Internet mullistivat viestinnän. Mobiiliteknologian kehitys 2G:stä 5G:hyn on laajentanut yhteyksien saatavuutta ja kapasiteettia.

Nykytilanteessa televiestintä on keskeinen osa taloutta ja arkea sekä kriittinen infrastruktuuri, jonka kehittäminen ja turvallisuus ovat prioriteetteja. Haasteita ovat digital divide, kyberturvallisuus, yksityisyyden suoja sekä sääntelyn ja infrastruktuurin investointien tasapainottaminen.