taivutuksia

Taivutus, tai inflection, on sanan muodonmuutos, jonka avulla kieli ilmaisee kieliopillisia suhteita ja kategorioita kuten sijamuodot, lukumäärä, persoona, aikamuoto, moodi ja ääni. Taivutukseen perustuva kieli käyttää usein loppuja tai sisäisiä muutoksia sanan lopussa, jotta sanan tehtävä lauseessa selviää ilman määräävää sanajärjestystä.

Suomen kielessä taivutus on erityisen merkittävää ja ulottuu moniin sanaluokkiin. Nimet taivuttuvat sijamuodoissa ja lukumäärissä, präpositionalisot mukaan lukien; adjektiivit taipuvat samaan suuntaan kuin niihin liittyvät sanat. Esimerkiksi sana talo voi esiintyä nominatiivissa yksikkönä talo, genetiivissä talon, partitiivissa taloa sekä inessiivissä talossa, illatiivissa taloon, ja monikossa vastaavasti talot ja talojen sekä taloja jne. Adjektiivit taipuvat yhdessä mukana olevan sanan kanssa: suuri talo, suuret talot, suuresta talosta.

Verbit taivuvat henkilö-, luku-, aikamuoto- ja moodimuodoissa sekä voivat esiintyä aktiivisessa tai passiivisessa muodossa. Esimerkki: kirjoitan, kirjoitat, kirjoittaa (presentti), kirjoitin (imperfekti), kirjoittakaapa (käskymuoto). Passiivin yleinen muoto on kirjoitetaan tai kirjoitetaan.

Taivutus on keskeinen osa kieliopillista järjestelmää ja erottuu monissa kielissä: jotkut kielet käyttävät laajasti taivutusta, toiset painottavat sanajärjestystä tai affiksien käyttöä. Taivutusnäkökulmaa tutkitaan kieliopissa morfologiassa, ja se auttaa ymmärtämään, miten merkitykset ja suhteet ilmenevät kielen eri muodoissa.