taivutettavuuden

Taivuttettavuus (taivuttamisen kyky) on kielen morfologian käsite, joka kuvaa, missä määrin sana voi saada taivutuspäätteitä ilmaistakseen kieliopillisia suhteita kuten lukua, sijaa ja kaksikielisiä ominaisuuksia. Suomalaisessa kielessä taivuttettavuus tarkoittaa yleisesti sekä substantiivien että adjektiivien taivuttamista että verbien konjugointia. Nimetyt taivutuspäätteet mahdollistavat lisäksi omistus- ja muiden sijamuotojen ilmaisun.

Taivuttettavuus vaihtelee sanan luokan mukaan. Substantiivit ja adjektiivit ovat tavallisesti laajasti taivutettavia: ne saavat lukusijamuotoja ja useita sijamuotoja sekä yhteen- ja monikkomuodon. Verbit taivutetaan aikojen, moodien, persoona- ja lukumuotojen mukaan, ja niihin voi liittää omistus- tai negatiivisille rakenteille tarkoitettuja päätteitä. Myös numeralit ja pronominit voivat saada taivutuspäätteitä tai niiden yhteyteen muodostettavia rakenteita. Joidenkin laina- tai lyhenteiden taivuttaminen voi olla rajatumpaa tai se voi tapahtua vain tietyissä yhteyksissä.

Taivuttavuuteen vaikuttavat sekä kielen rakenne- että äänteelliset piirteet. Sanojen taivuttaminen seuraa usein vakiintuneita taivutusluokkia ja tapahtuu tyypillisesti päätteiden kautta, jotka vastaavat kielten järjestämiä sijamuotoja tai aikamuotoja. Äänteelliset muutokset, kuten vokaaliharmonia ja konsonanttien asteittainen muutos, voivat muuttaa taivutuspäätteiden muotoa. Lisäksi derivaatio ja sanan muodostus voivat vaikuttaa siihen, millä tavoin sana taipuu.

Taivuttettavuudella on keskeinen rooli kielen oppimisessa, sanaston laajennuksessa ja automaattisessa kielentunnossa. Uudet sanat omaksuvat yleensä vakiintuneet taivutussäännöt, mikä mahdollistaa sujuvan ja oikeanlaisen taivuttamisen osana kieltä.