suunnitelmataloutta

Suunnitelmatalous on talousjärjestelmä, jossa tuotannon ja resurssien kohdentaminen tapahtuu pääasiassa keskitetysti valtiollisen suunnittelun kautta. Hinnat ja markkinat eivät määrää toimintaa yhtä suoraan. Keskeistä on valtion omistuksen ja julkisen sektorin rooli sekä talouden tavoitteiden asettaminen suunnitelmien avulla.

Keskeisiä piirteitä ovat keskitetty suunnittelu, jossa valtion organisaatiot asettavat tuotantotavoitteet, investoinnit ja tuotannon ajoitukset; laajamittainen julkinen omistus; sekä järjestelmä, jossa hinnat ja markkinamekanismit saattavat olla toissijaisia. Koordinointi ja raportointi ovat keskeisiä menettelyjä.

Historia: 20. vuosisadan sosialistisissa valtioissa suunnitelmatalous oli yleinen malli. Neuvostoliitossa ja Itä-Euroopassa sitä sovellettiin useiden vuosikymmenien ajan; käytössä olivat viiden vuoden suunnitelmat, investointikohteet sekä valtion ohjaama teollisuus. Myöhemmin osa maista siirtyi kohti markkinaehtojen ja reformien yhdistelmää.

Edut ja haasteet: suunnitelmatalous voi tarjota taloudellista vakautta, nopeaa investointien toteuttamista ja täystyöllisyyden tukea tietyissä oloissa. Haasteita ovat tehottomuus, tiedon epätarkkuus, kannustimien puute, byrokratia sekä vaikeudet vastata nopeasti muuttuviin kysyntätarpeisiin.

Nykytilanne: täydellinen suunnitelmatalous on harvinaista; useimmat valtiot toimivat sekataloudessa, jossa markkinat ja julkinen ohjaus yhdistyvät. Joissakin maissa, kuten Kiinassa, käytetään viiden vuoden suunnitelmia osana laajaa ohjausta, mutta markkinat säilyttävät roolinsa. Suunnittelua hyödynnetään silti suurten investointien ja strategisten sektoreiden ohjauksessa.