suolapitoisuusalue

Suolapitoisuusalue on maantieteellinen alue, jolla veden tai maaperän suolapitoisuus on selvästi suurempi kuin ympäröivällä alueella. Käsite on yleisesti käytössä hydrologian, geotekniikan ja vesitalouden tutkimuksissa, kun halutaan kuvata suolaisuuden alueellista vaihtelua sekä sen vaikutuksia vesivarojen hallintaan, ekosysteemeihin ja maatalouteen.

Se voi ilmetä eri medioissa. Pohjavesissä suolapitoisuus kohoaa usein meriveden intruusion tai kapillaarisen nousun seurauksena rannikkoseuduilla. Maaperässä suolapitoisuutta kertyy kuivausjaksojen, haihdunnan ja kastelun vaikutuksesta. Pintavedissä ja rannikkovesissä suolapitoisuus vaihtelee meriveden ja makean veden välillä, mikä luo alueita, joissa suola-aineiden pitoisuudet ovat korkeammat kuin ympäristössä.

Mittaaminen ja luokittelu perustuvat tyypillisesti sähköjohtuvuuteen (EC) tai kokonaisvaltaiseen suolapitoisuuteen (TDS). Konteksti määrittelee kynnysarvot, sillä pohjavesi, maaperä ja merivesi käyttävät erilaisia luokitusjärjestelmiä. Kartoitukset tehdään kenttämittauksin, laboratoriotutkimuksin sekä mahdollisesti etäisesti, ja tulokset esitetään usein suolaisuuskarttoina.

Vaikutukset ja hallinta voivat olla merkittäviä. Korkea suolapitoisuus rajoittaa viljelyä, vaikuttaa vesihuoltoon ja voi lisätä infrastruktuurin korroosiota. Hallintatoimenpiteisiin kuuluvat kastelun ja veden laadun hallinta, salaojitukset sekä viljelykasvien valinta ja maaperän suolausten hallinta korkean suolapitoisuuden alueilla.