suolakerrokset

Suolakerrokset ovat sedimentaarisia kerrostumia, jotka muodostuvat haihtuvan veden ympäristössä. Kun suljetussa altaassa tai suljetuilla meri- tai sisävesialueilla tapahtuu jatkuvaa haihtumista, liuoksesta kiteytyy suola- ja muita evaporittimineraaleja. Kerrostumat kasaantuvat ajan mittaan ja syntyy paksuja suolakerroksia, joita kutsutaan evaporiteiksi.

Pääasiallisena mineraalina on natriumklori (NaCl), eli halti, mutta evaporiteihin liittyy myös muita mineraaleja kuten kipsi (CaSO4·2H2O) ja anhydriitti (CaSO4). Jossain vaiheessa kerrostumaa voi esiintyä useita erilaisia evaporiteja, mukaan lukien kaliitti ja carnallittit. Skeemaisesti muodostumisjärjestys alkaa usein kipsistä ja anhydriitista ennen haliin kertymistä, ja lopulta voi seurata muita suolaa sisältäviä mineraaleja riippuen liuosten koostumuksesta.

Suolakerrostumat esiintyvät laajasti ympäri maailmaa, erityisesti kuivilla alueilla ja suljettujen altaiden yhteydessä. Tunnetuimpia esiintymiä ovat esihistorian evaporittiset sekvenssit, kuten Pohjois-Euroopassa Zechsteinin ajalta sekä Pohjois-Amerikassa Permian-ajan evaporite-etäisyydet. Nämä kerrostumat voivat ulottua satoja metrejä paksuina ja niillä on maantieteellistä sekä taloudellista merkitystä.

Geologisesti suolakerrokset ovat dynaamisia kohteita: suola on suhteellisen pehmeä ja ductile, mikä mahdollistaa salt-tektoniset ilmiöt kuten diapirit ja muut rakenteelliset liikkeet. Tällaiset rakenteet voivat muodostaa hydrokarbonien talvetuspaikkoja, ja siksi suolakerrostumat ovat keskeisiä öljy- ja kaasututkimuksessa sekä geologisissa suunnitteluprojekteissa. Lisäksi suoloja hyödynnetään teollisesti ruokasuolana sekä muissa mineraalituotteissa.