standardikielestä

Standardikieli on kielen normatiivinen muoto, jota pidetään yleisesti hyväksyttynä kirjoitetussa ja puhuttussa viestinnässä. Siihen sisältyy standardoitu oikeinkirjoitus ja kielioppi sekä laajalti hyväksytty sanasto. Standardikieltä käytetään koulutuksessa, virallisissa teksteissä ja suurissa medioissa, ja sen tarkoituksena on mahdollistaa ymmärrettävä ja yhtenäinen viestintä eri alueilta tuleville ihmisille.

Se eroaa alueellisista murteista ja muusta puhekielestä siinä, että sen tavoitteena on yleinen ymmärrettävyys ja virallinen käyttö. Standardikieli kehittyy ja päivittyy jatkuvasti, kun uudet ilmaisut ja tekniset termit virtaavat kieleen sekä koulutuksessa että julkisessa keskustelussa.

Standardikielen kehitys Suomessa on yhteydessä kielenopetukseen, kirjallisuuteen ja viranomaisviestintään. 1800–1900-lukujen kielennormit, kielikirjat ja sanakirjat sekä koulutusjärjestelmä loivat perustan yhtenäiselle kielelliselle normille. Kotimaisten kielten keskus (Kotuksen) ja muut kielentutkimuksen lait ovat vastuussa sääntöjen päivittämisestä sekä oikeinkirjoitus- ja sanastoneuvonnasta.

Standardikieltä käytetään virallisissa asiakirjoissa, koulumateriaaleissa, tieteellisessä kirjoittamisessa sekä uutisviestinnässä. Vaikka dialektit elävät ja kehittyvät, standardi tarjoaa yhteisen pohjan koulutukselle ja julkiselle viestinnälle. Nykyään digitalisaatio ja monikulttuurinen kielenkäyttö muovaavat sanastoa ja ilmaisutapaa, mutta normatiiviset reunaehdot säilyvät.