sakkausprosessit

Sakkausprosessit ovat fysikaalisia erotusmenetelmiä, joissa suspensiossa olevat hiukkaset laskeutuvat painovoiman vaikutuksesta ja kirkastettu neste erotetaan sakasta, lietteeksi. Ne ovat keskeisiä veden- ja jätevedenkäsittelyssä sekä joissakin teollisissa prosesseissa, joissa kiintoainetta on poistettava ennen seuraavia käsittelyvaiheita. Sakkaus perustuu tiheyseroihin sekä virtausten rauhallisuuden vaatimuksiin.

Perusperiaate on, että tiheyserojen ansiosta hiukkaset asettuvat. Suuremmat ja tiheämmät hiukkaset laskeutuvat nopeammin kuin pienemmät. Sakkausta voidaan arvioida käyttämällä Stokesin lakia tilanteissa, joissa suspensio on riittävän harvaa ja virtausta hallitaan. Lämpötila, nesteen viskositeetti sekä partikkelikoostumus vaikuttavat sakkoutumisnopeuteen. Liiallinen turbulenssi tai virtauksien vaihtelut heikentävät prosessin tehokkuutta.

Tyypit: primaariset sakkausaltaat poistavat suurimpia kiintoaineita ennen biologisia käsittelyvaiheita; sekundaariset sakkausaltaat erottaa lietteen biologisen käsittelyn jälkeen sekä tuottavat kirkasta vettä; lisäksi on lamellaariratkaisuja, joissa kaltevien levyjen avulla saadaan suurempi pinta-ala ja parempi kapasiteetti.

Suunnittelu ja käyttö: keskeisiä parametreja ovat viipymisaika (useista tunneista joihinkin tunteihin) sekä pinta-alasuhde, jolla mitataan tilavuuteen suhteutettua pinta-alaa. Lietteenpoisto ja mahdollinen skummujen poisto on järjestettävä asianmukaisesti. Altaiden muotoilu ja sisäiset esteet minimoivat sekoittumisen ja varmistavat riittävän rauhallisen tilan sakkoutumiselle.

Sovellukset ja haasteet: sakkausprosesseja käytetään veden puhdistuksessa, jäteveden esikäsittelyssä sekä teollisissa prosesseissa kiintoainetta erotetaan. Edut: energiatehokas ja yksinkertainen. Rajoitukset: rajoitettu kyky poistaa erittäin pieniä tai öljyisiä hiukkasia sekä herkkyys virtausvaihteluille ja lietteen käsittelyyn.