sääntelykeinoja

Sääntelykeinoja ovat julkisen vallan käyttämät työkalut, joilla pyritään vaikuttamaan yksilöiden, yritysten ja yhteisöjen toimintaan sekä saavuttamaan politiikkatavoitteita kuten terveys, ympäristö, kilpailu ja turvallisuus. Ne voivat rajoittaa toimintaa, ohjata päätöksiä tai kannustaa tiettyjen tulosten syntymistä. Sääntelykeinoja voidaan tarkastella useasta näkökulmasta, mutta yleisesti ne jaetaan kolmeen pääkategoriaan: lainsäädäntö ja muut oikeudelliset instrumentit; markkinaehtoiset ja taloudelliset keinot; sekä informatiiviset ja sääntelyä tukevat toimet. Lainsäädäntö ja muut oikeudelliset instrumentit sisältävät lait, asetukset sekä viranomaisten päätökset ja lisensointijärjestelmät, joilla luodaan pakko- tai noudattamisvelvoitteita ja joiden vaikutuksia seurataan sanktioiden kautta. Markkinaehtoiset ja taloudelliset keinot pyrkivät vaikuttamaan käyttäytymiseen kustannuserojen kautta esimerkiksi päästöoikeuksien järjestelmillä, ympäristö- tai käytännön vaikutuksiin perustuvilla veroilla ja maksuilla sekä muilla kannustinjärjestelmillä. Informatiiviset ja sääntelyä tukevat toimet kuten pakolliset ilmoitukset, julkinen raportointi, tuotekuvaukset sekä standardointi ja etikettikäytännöt parantavat läpinäkyvyyttä ja tarjoavat markkinoille parempaa informaatiota. Näiden lisäksi on olemassa vapaaehtoisia ja ohjaavia keinoja, kuten suositukset ja standardit, joita valta usein suosii, mutta jotka eivät pakota noudattamaan. Sääntelykeinojen valinta riippuu tavoitteesta, aikataulusta, toteuttamisen kustannuksista sekä vaikutusten jakautumisesta. Hyvä sääntely yhdistää selkeät tavoitteet, vaikuttavat mittarit, riittävän valvonnan sekä oikeudenmukaisuuden huomioimisen. Kansainvälisessä kontekstissa EU-lainsäädäntö vaikuttaa, ja jäsenvaltiot transponoivat direktiivejä sekä soveltavat omia asetuksiaan.