reseptoreina

Reseptoreina ovat solujen proteiineja, jotka vastaanottavat kemiallisia signaaleja ympäristöstään tai sisäisestä tilasta sekä välittävät ne solun sisäisiin vasteisiin. Reseptoreiden tehtävä on tunnistaa ligandeja kuten hormoneja, lukuja, aistinvaraisten järjestelmien virikkeitä ja solunsisäisiä toksi- tai ravintoaineita, ja muuttaa ulkoinen signaali solun toiminnaksi. Ne voivat sijaita solukalvon pinnalla tai solun sisällä solulimassa tai tumassa.

Rakenteeltaan reseptorit jakautuvat ensisijaisesti sijainnin ja mekanismin perusteella. Solukalvon reseptorit vastaanottavat ulkoisia signaaleja ja voivat olla ionikanavareseptoreita, jotka avaavat ionikanavia suoraan ligandiin sitoutumisen seurauksena; G-proteiinikytkentäisiä reseptoreita (GPCR), jotka käynnistävät G-proteinin välittämät signaalit; sekä RTK-reseptoreita (tyrosiinikinaasit), jotka fosforylaatiolla aktivoivat sisäisiä signaaliketjuja. Sisäiset reseptorit, kuten steroidihormonireseptorit, sijaitsevat solun sisällä ja reagoivat suoraan solulimassa tai tumassa säädellen geenin ilmaisua.

Toimintaperiaate perustuu ligandin sitoutumiseen reseptoriin, mikä muuttaa reseptorin konformaatiota ja aloittaa signaalinvälityksen. Tämä voi johtaa ionikanavien avautumiseen, fosforylaatioon, toisiolähettiöiden (kuten cAMP, IP3 ja DAG) muodostumiseen sekä muutoksiin geneettisessä ilmaisussa. Reseptorit ovat keskeisiä fysiologisissa prosesseissa kuten näkö- ja haistomaisemissa, imunologiaan, endokriinisiin säätelyihin sekä useisiin lääketieteellisiin hoitoihin.

Lääkkeet kohdentuvat usein reseptoreihin, mikä tekee reseptorikeskuksesta keskeisen osa-alueen farmakologiassa. Reseptoreiden määrää ja herkkyyttä voivat säädellä sekä geneettiset että ympäristötekijät.