replikoitavuudessa

Replikoitavuudessa viitataan tutkimustulosten kykyyn pysyä samoina uusissa tutkimuksissa riippumatta siitä, kuka tutkimuksen suorittaa tai missä olosuhteissa. Käytännössä replikoitavuus voi tarkoittaa sekä suoran replikoitumisen (tutkimus toistetaan suunnitelman mukaan samanlaisilla menetelmillä ja datalla) että konseptuaalisen replikoitumisen (hypoteesi testataan uudella aineistolla tai menetelmillä, jotka tähtäävät saman ilmiön toteamiseen).

Replikoitavuus on keskeinen osa tieteellistä luotettavuutta, sillä se vaikuttaa siihen, miten tutkimustuloksia voidaan pitää kumulatiivisina ja ohjata käytäntöjä. Viimeaikaiset keskustelut ovat nostaneet esiin replikoitavuuden haasteita erityisesti käyttäytymistieteissä ja luonnontieteissä, jolloin riippumattomien replikaatioiden tulosten huomioiminen korostuu.

Haasteina ovat esimerkiksi otoskokojen pienuus, julkaisupaine, valikoitumisharhat ja p-hacking, sekä se, ettei tutkimusraportointi aina paljasta kaikkia menetelmiä ja dataa. Näitä voi lieventää avoimen tieteen periaatteilla: aineistojen ja koodin jakaminen, tutkimusmenetelmien rekisteröinti (preregistration), sekä monilaboratorio- tai rekisteröityjen julkaisujen (registered reports) hyödyntäminen.

Parhaat käytännöt replikoitavuuden edistämiseksi ovat selkeä ja läpinäkyvä raportointi, luotettavat mittausmenetelmät, avoin data- ja koodilähde sekä mahdollisuus toistaa analyysit avoimilla ohjelmistoilla. Näin tieteellinen tieto pysyy luotettavampana ja tutkimuksen kumulatiivinen arvo vahvistuu.