rehevöitymiselle

Rehevöityminen on vesistöjen ravinnepitoisuuksien lisääntymisestä johtuva ekologinen prosessi, jossa kasvi- ja leväkasvu kiihtyy ja vesistön tila muuttuu. Yleisimmät ravinteet ovat fosfori ja typpi, joita tulee vesistöihin muun muassa maataloudesta, yhdyskuntien jätevesistä sekä teollisuuden päästöistä.

Prosessi etenee kun ravinteet lisäävät perustuotantoa. Runsas levä- ja nokkoskasvu voi johtaa kukintoihin, jolloin veden laatu heikkenee sekä veden väri muuttuu. Kuollut biomass hajottaa ja kuluttaa happea, mikä voi aiheuttaa hapenkadon ja pohjaeläimistön vähenemistä. Pitkällä aikavälillä vesistö menettää kirkkauden ja monimuotoisuuden sekä muuttuu rakenteeltaan ja toiminnaltaan erilaiseksi ekosysteemiksi.

Rehevöityminen voidaan jakaa kulttuuriseen (ihmisen toiminnan aiheuttama) ja luonnolliseen. Kulttuurinen rehevöityminen johtuu muun muassa maatalouden lannoitteista, jätevesistä ja teollisuuslähteistä sekä sade- ja valunta-alusten vaikutuksesta; luonnollinen rehevöitys liittyy geologisiin ja ilmastollisiin tekijöihin pitkällä ajanjaksolla.

Merkkejä ja vaikutuksia ovat veden sameus, kellastuminen tai vihertävyys, levä- ja sinileväkukinnat sekä hajut ja maut, hapenköyhyys ja pohjaeläimistön väheneminen. Monilla vesistöillä rehevöityminen heikentää käytettävyyttä, hyödynnettävyyttä ja taloudellista arvoa.

Hallinta ja sääntely tähtäävät ravinnevirtojen vähentämiseen sekä vesistöjen palauttamiseen. Toimenpiteisiin kuuluvat puhdistuksen parantaminen, maatalouden käytäntöjen ja suojavyöhykkeiden kehittäminen sekä vesistöjen palautustoimet, kuten hapenkorroktiot tai biomanipulaatio.

Rehevöitymiselle viitataan usein kielessä myös muodossa rehevöitymiselle, jolloin kyse on suunnasta tai vaikutuksesta kohti eutrofista tilaa.