reflektoinnin

Reflektoinnin (reflektointi) tarkoittaa tarkoituksellista kokemusten, toimintatapojen ja ajatusten tarkastelua sekä niistä oppimisen ja kehittymisen tavoittelua. Sitä käytetään laajasti koulutuksessa, terveys- ja sosiaalialalla sekä ammatillisessa kehittymisessä, ja se auttaa yhdistämään käytännön kokemukset teoreettiseen ymmärrykseen sekä parantamaan päätöksentekoa ja toimintatapojen laatua.

Prosessi etenee usein seuraavasti: tilannekuvan kuvaaminen ja tapahtumien tarkastelu; omien tunteiden, ennakkoluulojen ja reaktioiden tunnistaminen; taustatekijöiden analysointi sekä syiden ja vaikutusten arviointi; opitun kiteyttäminen; sekä suunnitelma tulevaa varten. Menetelmiä ovat esimerkiksi reflektointipäiväkirjat, oppimispäiväkirjat, ohjatut kirjoituksen ja keskustelun prosessit, vertaissparraus sekä portfolioiden käyttö.

Teoreettisesti reflektointi nojaa Reflektiiviseen käytäntöön (esim. Donald Schönin teoriaa) sekä kokemuksellisen oppimisen malleihin (kokoelma kiertoa: kokemus – reflektointi – abstraktio – toiminnan soveltaminen). Näiden mallien ajatuksena on oppimisen jatkuva kiertokulku, jossa kokemukset muuntuvat oppimisprosessin myötä uusiksi toimintamalleiksi.

Hyödyt muodostuvat syvemmästä oppimisesta, kriittisestä ajattelusta, paremmin hallituista muutostilanteista sekä ammatillisen osaamisen ja etiikan kehittämisestä. Haasteina voivat olla subjektiivisuus, vaikeus articulating piilotettua tietoa, ajankäytön rajoitteet sekä kulttuuriset odotukset itsensä kritisoinnin suhteen. Arviointi perustuu usein laadullisiin keinoihin, kuten narratiivisiin kuvauksiin, rubriikkeihin ja portfolioselvityksiin, jotka osoittavat reflektoinnin syvyyden ja kehittymisen. Suomeksi reflektoinnin integrointi opetukseen ja ammatilliseen kehittämiseen tukee kokemusten ja teorian yhteyttä sekä oppimisen tulosten osoittamista.