ratifiointi

Ratifiointi on valtio-oikeudellinen toimenpide, jolla valtio antaa muodollisen suostumuksensa olla sitoutunut kansainväliseen sopimukseen. Se merkitsee sopimuksen sitovan oikeusvoiman laajenemista valtiossa ja on usein viimeinen vaihe kansainvälisessä sopimusprosessissa, jossa neuvottelut, allekirjoitus sekä mahdollinen sisäinen ratifiointimenettely ovat jo tapahtuneet.

Menettely vaihtelee maittain. Yleisesti ratifiointi edellyttää lainsäätäjän (esimerkiksi parlamentin) hyväksyntää tai vahvistusta, mutta joissakin järjestelmissä hallitus tai presidentti voi ratifioida sopimuksen ilman erillistä lainsäädäntöä, jos sopimus ei vaikuta kansalliseen lainsäädäntöön tai budjettiin. Ratifiointi tapahtuu usein vaihtamalla ratifioimisasiakirjat sopimuksen toisen osapuolen kanssa, ja sopimuksen voimaantuloa säädetään yleensä sopimuksen määrittelemään ajankohtaan tai vaihtuviin ratifiointiasiakirjoihin perustuvan ehtojen mukaan.

Ratifioinnin oikeusvaikutukset ovat kansainvälisen ja kansallisen oikeuden suhde. Kun sopimus on ratifioitu, se sitoo valtioita kansainvälisesti ja niiden on noudatettava sen määräyksiä. Kansallisella tasolla ratifiointi saattaa vaatia tai edellyttää täytäntöönpanoa lainsäädännöllä, jotta sopimuksen velvoitteet tulisivat käytännössä sovellettaviksi. Joissain tapauksissa kansallinen lainsäädäntö muuttaa tilapäisesti tai pysyvästi olemassa olevaa lakikokonaisuutta.

Ratifiointi on keskeinen osa kansainvälisiä sitoumuksia koskevaa toimintaketjua ja eräissä maissa se voi olla poliittisesti ja lainsäädännöllisesti merkittävä prosessi, esimerkiksi silloin kun sopimus muuttaa valtioiden toimivaltuuksia, taloutta tai perustus- ja ihmisoikeusnormeja.