lainsäädännöllä

Lainsäädännöllä tarkoitetaan sitä, miten yhteiskunnan säännöt muodostetaan ja toimeenpannaan lainsäädännön keinoin. Se kattaa ensisijaisesti lait (laki) sekä hallinnon säädöksiä (asetus), jotka sitovat viranomaisia sekä yksilöitä. Lainsäädäntö luo oikeudellisen kehyksen ja määrittelee julkisen vallan sekä kansalaisten oikeudet ja velvollisuudet.

Suomessa lainsäädäntö perustuu perustuslakiin. Eduskunta säätää lait, jotka määrittelevät keskeiset oikeudelliset normit. Hallitus laatii lakiehdotuksia sekä hallinnon asetuslainsäädäntöä. Lainsäädäntöprosessi etenee valmistelun, lausuntokierrosten ja valiokuntakäsittelyn kautta, ja lopullinen hyväksyminen tapahtuu Eduskunnassa. Presidentti vahvistaa lait, jotka tulevat voimaan lain määrittelemänä ajankohtana. Laki julkaistaan virallisissa julkaisuissa ja Finlexissä.

EU-lainsäädäntö vaikuttaa huomattavasti kansalliseen lainsäädäntöön: direktiivit on pantava täytäntöön kansallisissa laeissa, ja muut EU-säädökset voivat tulla suoraan sovellettaviksi. Kansallinen lainsäädäntö on perustuslain alainen, mutta EU-oikeus voi merkitä sitovia velvoitteita siinä tilanteessa, että direktiivit ja asetukset koskevat jäsenvaltion toimivaltaa.

Lainsäädäntöä sovelletaan monilla politiikan aloilla, kuten verotus, sosiaalipolitiikka, koulutus ja ympäristö. Lainsäädäntö voi olla pitkäkestoista ja teknistä, mutta sen tavoitteena on turvata oikeudenmukaisuus, ennakoitavuus ja oikeusturva.