radartekniikassa

radartekniikka, lyhyesti radar, on elektroninen laite, joka käyttää radio- tai mikroaaltosignaaleja kohteen etäisyyden, nopeuden ja suuntaan mittaamiseen. Signaali emittoidaan, peilautuu kohteen pinnasta ja palautuu vastaanottimelle, jolloin kohteen etäisyys voidaan laskea valon nopeuden perusteella. Lisäksi syötteen foneen muutos (Dopplereffekti) antaa tiedon kohteen liikemäärästä.

radartekniikan alkuperä ulottuu 1800‑luvun lopuihin, kun Alan T. H. Smith; ja David G. Newell loivat vahvistettuja myöhempää käyttöä. Turvallisuus- ja sotilaallinen käyttö nousi merkittävästi toisen maailmansodan aikana, jolloin radar implementoi laajamittaista havaintokapasiteettia. Sodan jälkeinen kehitys johti satelliittiradareihin, kuten IRCAR‑sarjaan, sekä satelliittiradareihin, joissa muualla Meteor‑sarjan avulla analysoidaan kompleksisia sääjärjestelmiä.

radartekniikassa on useita eri tyyppejä: pulssiradio (PPRF), jatkuvan aallon (CW) radar, Doppler‑radar, vaihearray–radarit ja synteettinen aerospati‑radar (SAR). Jokainen tyyppi tarjoaa erilaisia etuja, kuten tarkkuuden, havaitseajaxpätuksen tai aiantasteen. Tarvittaessa räätälöintiin otetaan huomioon tausta, käyttäjien vaatimukset ja haavoittuvuus.

radartekniikkaa käytetään laajasti: lentoliikenteen ohjaus, säätietojen seuranta, merellinen ja maataloudellinen pistehankinta, ajoneuvot (autopiste, Lidar‑korvaus), puolustusjärjestelmät ja avaruusalukseen laajalle tarkkimille tekijöille. Erityisesti automobiila- ja korkean nopeuden ajokoneet hyödyntävät kehitettyjä mm. millimetriaradio- ja aktiivisten kaiuttimien järjestelmiä.

viimeaikaiset kehityssuunnat keskittyvät pienempien, energiatehokkaampien ja digitaalisten signaalinkäsittelypohjaisten ratkaisujen valmistamiseen. Also, AI‑pohjaiset kuvankäsittelyominaisuudet mahdollistavat entistä tarkemman kohteen tunnistamisen ja paikallisuuden. Tätä seuraa jatkokehitys kohti integroidumpia, hajautettuja hologramma‑radar –järjestelmiä, jotka laajentavat sovellusalueita entistä rikkaammaksi.