päämineraaleihin

Päämineraaleihin on geologiassa termi, jolla tarkoitetaan kivilajin koostumuksen suurinta osaa muodostavia mineraaleja. Niiden määrä ja yhdistymät määrittävät kivilajin luonteen sekä sen keskeiset ominaisuudet, kuten kovuuden, tiheyden ja kulutuskestävyuden. Päämineraalit voivat olla silikaattisia tai epäsilikaattisia, ja niiden osuudet vaihtelevat kivilajin mukaan.

Felsisissä kivissä päämineraaleihin kuuluvat tavallisesti kvarts ja feldspatit, sekä mahdollisesti muut silikaattiset mineraalit. Mafisissa kivissä hallitsevat ferromagneeniset mineraalit, kuten esimerkiksi oliviini, pyroxeenit ja amfibolit. Sedimentaarisissa kivissä päämineraalien tyyppi riippuu kivilajin ja sedimentaation historiasta, usein kvartsin sekä kalkkikivilajien mineraalien, kuten kalkiitin ja dolomiitin, esiintyminen on keskeistä. Metamorfaattisissa kivissä päämineraaleja ovat muokkautuneet alkuperäiset mineraalit, kuten kvartsit, mika ja karbonaatit, joita paineen ja lämpötilan vaihtelut muokkaavat.

Kivien luokitus perustuu päämineraalien osuuksiin. Yleensä käytetään modaalista koostumusta sekä QAPF-diagrammia felsisissä kivissä: kvartsin, alkali-feldspatin ja plagioklaasin suhteet sekä mahdolliset felspathoidit. Päämineraaleja voidaan arvioida esimerkiksi mikroskooppisen ohutleikkeen pistelaskennan (modal analysis) avulla tai kemiallisilla analyyseillä (XRD, mikrokolimo). Päämineraalit erotetaan lisämineraaleista, jotka esiintyvät pieninä määrinä mutta voivat vaikuttaa kivien ominaisuuksiin.

Päämineraaleihin käsitteellä on myös merkitys malmi-geologiassa, jossa puhutaan kiven tai malmin päämineraaleista ja niiden taloudellisesta merkityksestä. Ymmärrys päämineraaleista auttaa kivilajin kehityshistorian tulkinnassa sekä mineraalivarannojen arvioinnissa.