puhujayhteisö

Puhujayhteisö on sosiolinguistiikassa käytetty käsite, jolla tarkoitetaan ryhmää ihmisiä, jotka jakavat yhteisen kieliympäristön sekä vallitsevat heille yhteiset normit ja käytännöt kielenkäytössä. Yhteisön jäsenet käyttävät kieltä tietyllä tavalla, joka heijastaa yhteisöllisyyttä, identiteettiä ja tilannekohtaisia odotuksia, ja he pystyvät toistensa puhetta ymmärtämään helpommin. Puhujayhteisön käsite korostaa kielenkäytön sosiaalisia tekijöitä ja sitä, miten kieli rakentaa ryhmäidentiteettejä.

Ominaisuuksiin kuuluu jaettu kieliresurssien kokonaisuus, johon kuuluu yleinen sanasto, äänne- ja rakenteelliset piirteet sekä tyylivalikoima. Yhteisön jäsenillä on yhteiset säännöt siitä, mitä ilmaisuja ja kuinka muodollisesti tulisi puhua eri tilanteissa. Kielellinen käytäntö on usein tilannesidonnaista ja osoittaa ryhmän identiteettiä; yksilöt voivat muuttaa tyyliään ja sanastoa tilanteen mukaan (style-shifting).

Verrattuna muihin käsitteisiin puhujayhteisö eroaa esimerkiksi sosiolektistä, joka liittää kielen yksilön taustaan eikä niinkään ryhmän normeihin. Se voi korostaa kollektiivisia kielikäytäntöjä enemmän kuin yksilöllisiä valintoja. Käsitteen suhde yhteisön oppimiseen on irrallinen osa; jotkut lähestymistavat yhdistävät puhujayhteisön käsitteen community of practice -malliin, jossa oppiminen ja osaamisen kasvu tapahtuvat yhteisen toiminnan kautta.

Käytännön esimerkkejä ja tutkimusmenetelmiä: puhujayhteisöjä tarkastellaan usein etnografisesti sekä kielikäyttöanalyysin keinoin, kuten haastattelujen, havainnoinnin ja keskustelunanalyysin avulla. Esimerkkejä ovat maahanmuuttajayhteisöt, työyhteisöt ja kaupunginosien kielelliset käytännöt.