proteiinihormonit

Proteiinihormonit ovat biologiassa viestimolekyylejä, jotka koostuvat aminohapoista ja muodostuvat polypeptideinä tai pieninä proteiineina. Ne ovat hydrofiliilisiä eivätkä läpäise solukalvoa, joten niiden vaikutus kohdistuu solukalvon reseptoreihin. Proteiinihormonit syntetisoidaan usein esiasteista: preprohormonit käsitellään prohormoneiksi ja edelleen aktiivisiksi hormoneiksi endoplasmain retikulumin ja Golgin kautta, ja ne varastoidaan erittelyrakkuloihin. Stimulus vapauttaa ne eksosytoituneina verenkiertoon; niiden puoliintikaika on suhteellisen lyhyt, ja ne hajoavat nopeasti proteolyyttisesti. Vaikutusmekanismi perustuu reseptorin sitoutumiseen solukalvolla, mikä käynnistää signaaliketjuja kuten cAMP/PKA tai IP3/DAG, tai aktivoi reseptorityypin kinajeja tai JAK-STAT-polkuja. Näiden reittien kautta solun toiminta muuttuu, esimerkiksi entsyymitoiminta, aineenvaihdunta tai geenin ilmentymä säätyy.

Esimerkkejä proteiinihormoneista ovat insuliini, glukagon, kasvuhormoni (GH), prolaktiini, adrenokortikotrooppinen hormoni (ACTH), tiroidean stimuloiva hormoni (TSH), follikkelien stimuloiva hormoni (FSH), luteinisoiva hormoni (LH), parathormoni (PTH), kalsitoniini sekä vasopressiini ja oksitosiini. Niiden tehtäviin kuuluu verensokerin säätely, kasvun ja aineenvaihdunnan kontrolli, nestetasapainon ja kalsiumin homeostasin ylläpito sekä sukupuolitoimintojen säätely. Ne erittyvät pääasiassa haimasta, aivolisäkkeestä, parathyroidista sekä kilpirauhasen endokriinisistä soluista, ja niiden sääntelyyn osallistuvat hypotalamus ja muut endokriinijärjestelmät.

Rooli kliinisessä lääketieteessä: proteiinihormonien vajaatoiminnan tai liikatuotannon seuraukset ilmenevät endokriinisinä sairauksina, kuten diabetes mellitus insuliinivajeen tai resistenssin vuoksi, sekä kasvu- tai lisämunuaisjärjestelmän häiriöinä. Insuliini ja monet muut peptidejä käytetään terapeuttisesti, ja pitkäkestoiset analogit sekä reseptoripohjaiset hoidot parantavat hoidon toteuttamista ja tehokkuutta.