polyadditiossa

Polyadditio (polyaddition) on polymerointimenetelmä, jossa monomeerit liittyvät toisiinsa toistuvasti lisäyksellä ilman poistuvan pienmolekyylin tarvetta. Tämän seurauksena syntyy pitkä polymeeriketju tai–verkko ilman merkittäviä sivutuotteita. Polyadditiota voidaan pitää vastakohtana polycondensaatio-polymeroinnille, jossa sivutuotteina syntyy esimerkiksi vettä tai methanolia.

Polyadditiot voivat tapahtua eri mekanismeilla. Yksinkertaisimmillaan ne ovat vaihekasvopaloreja (step-growth), joissa difunktionaaliset tai monofunktionaaliset monomeerit reagoivat toistensa kanssa muodostaen uusia sideketjuja ilman poistuavia pienmolekyylejä. Esimerkkejä ovat polyuretaanit ja polyureat, jotka syntyvät diisoksylaatin ja diolin (tai diamiinireaktiot) polyadditioreaktiossa, sekä epoksidin ja amiinien tai muiden lukitusreaktioiden kautta muodostuvat verkottuneet rakenteet. Toinen merkittävä osa polyadditiosta on ketjujen kasvu (chain-growth), kuten joissain radical- tai ionic-polymeroinnin tapauksissa, kun reagoivat ryhmät liittyvät toisiinsa ilman sivutuotteita. Epoksidin ja aminien polymerisaatio sekä silikonieristeissä käytetty hydrosilylaatio ovat esimerkkejä polyadditioreaktioista, joissa muodostuu sideketjuja ilman pienmolekyylien poistumista.

Monomeerit, joita polyadditiossa käytetään, ovat usein difunktionaalisia tai monifunktionaalisia, kuten diisosyanatit, diolit, diamiinit, epoksidit ja vinyliryhmälliset siloksaanit. Tämä mahdollistaa sekä lineaaristen että verkottuneiden polymeerien syntymisen. Polyadditiot ovat tärkeitä teollisuudessa muun muassa polyuretaani-, epoksi- ja silikoniosaamista varten, joissa tarvitaan kontrolloitua verkostoitumista ja vähän sivutuotteita.