platinapohjaisia

Platinapohjaiset lääkkeet ovat kemoterapeuttisia aineita, joissa on platinaanatomi. Yleisimmät edustajat ovat cisplatiini, karboplatiini ja oksaliplatiini. Näiden yhdisteiden toimintamekanismi perustuu DNA:han muodostuviin platina-addukteihin; ne muodostavat kovalenttisia ristiinlinkkejä DNA:ssa, mikä estää DNA:n replikaation ja transkriptio ja johtaa solukuolemaan (apoptoosi).

Käyttöalueet: Cisplatiinia käytetään monissa solusyövissä, erityisesti munasarja-, testis- sekä virtsarakon syövän sekä pään ja kaulan alueen, sekä keuhkosyövän hoidossa. Karboplatiinia käytetään samankaltaisissa indikaatioissa ja sitä annetaan muun muassa munasarja-, keuhko- ja pään/kaulan alueen syövissä. Oxaliplatiini on erityisen hyödyllinen kolorektaalisen syövän hoidossa ja sitä käytetään usein yhdessä muiden lääkkeiden kanssa (esim. FOLFOX-ohjelmassa).

Haitat ja hallinta: Platinayhdisteisiin liittyy useita merkittäviä haittoja. Cisplatiini on erityisen nefrotoottinen; munuaisten toimintaa seurataan ja nesteytystä käytetään haittojen vähentämiseksi. Pahoinvointi ja oksentelu ovat yleisiä, samoin ototoksisuus (kuulo), periferaalinen neuropatia (erityisesti oksaliplatiinilla) ja verenkuvan muutokset. Myelosuppressio sekä elektrolyyttihäiriöt ovat mahdollisia; joskus esiintyy allergisia reaktioita. Haittojen hallinta perustuu annostukseen, nestehoitoon, antiemeetteihin sekä tarvittaessa lääkityksen muokkaukseen.

Historia ja tausta: Platinayhdisteet kehitettiin 1960-luvulla Rosenbergin tutkimusryhmässä, ja ensimmäinen kliininen käyttöönotto tapahtui 1970-luvun lopulla. Nykyään platinapohjaiset lääkel ovat yleisiä monien syöpien hoidoissa, sekä yksinään että yhdistelmähoidoissa.