personifiointi

Personifiointi (myös personifikaatio) on kielikuva, jossa epäinhimillisille esteille, ilmiöille tai abstrakteille käsitteille annetaan inhimillisiä ominaisuuksia—tunteita, aikomuksia tai toimintaa. Sen avulla teksti saa elinvoimaa, kuvaa ja lähestyttävyyttä, ja se helpottaa ilmiön tuomista lukijan tai kuulijan kokemusmaailmaan.

Käyttökonteksteja ovat runous, proosa, markkinointi ja yleinen retoriikka, joissa halutaan korostaa ilmiön inhimillistä luonnetta tai luoda voimakas kuva. Esimerkkejä ovat lauseet kuten “tuuli kuiskasi”, “aika ryntää ohitse” tai “kaupunki heräsi aamulla.” Personifiointi voi sekä konkretisoida että tunteellistaa ilmiöitä, kuten ajatuksia, tunteita tai luonnonvoimia, ja se lisää kielellistä kuvailua sekä rytmitystä.

Erottelussa antropomorfismiin: personifiointi on kielikuva, jossa ihmisiä ääriviivoja annetaan epäinhimillisille asioille ilman väittämää todellista elämää. Antropomorfismi puolestaan attribuoidaan usein eläimille tai esineille inhimillisiä mielellisiä ominaisuuksia tarinankerronnassa tai mytologioissa, ja se voi korvata todentuntuisen henkilöhahmon.

Personifiointi on yleinen keino sekä kirjallisissa teksteissä että visuaalisessa ja mediateksteissä, jossa halutaan lisätä ilmaisun voimaa, emotionaalista vaikutusta ja mielleyhtymiä.