paleoklimatologiaan

Paleoklimatologia on ilmastotieteen ala, joka tutkii maapallon ilmastoa menneisyydestä ennen nykyaikaista mittausyhteisöä. Tietoa menneisyyden ilmastosta saadaan epäsuorista merkeistä, joita kutsutaan proxy-mittauksiksi. Näitä ovat esimerkiksi jää- ja sedimenttisäiliöiden sekä puiden vuosirenkaiden, korallien ja fossiilien kautta saatavat mittaukset sekä ilmastoon liittyvät geologiset ja kemialliset signaalit.

Keskeiset aineistot ja menetelmät

Paleoklimatologiassa käytetään jääytimien ytimien, merialtaiden sedimenttien, järvien ja soiden kerrosten, sekä fossiilisten organismien biogeokemiallisia merkkejä. Yleisimmät proxies mitataan isotopisia suhteita (esim. del isotopit δ18O ja δ13C), joiden muutokset heijastavat vaihteluita lämpötilassa, kosteusolosuhteissa ja hiilenkiertoa. Radiometristen ja luminesenssi- datingin avulla voidaan arvioida näytteiden ikä. Milankovićin syklit, jotka liittyvät maan radan ja pyörimisliikkeen vaihteluihin, auttavat ajoittamaan ilmastohistoriaa.

Laajuus ja merkitys

Paleoklimatologia kattaa useita aikakausia, joista merkittävimpiä ovat jäätiköitymis- ja lämpökausien dynaamiikka sekä Holoseeniin ja tätä vanhempien aikojen ilmastosyklit. Tutkimus valottaa ilmaston herkkyyttä kasvihuonekaasuille, opiskeleen feedback- eli palautesiltoja sekä parantaa ilmastomallien historiallisen validiteetin ja ennusteiden luotettavuutta. Huolimatta epävarmuuksista, proxies-it voivat tarjota tärkeää tietoa tulevien ilmastonmuutosten ymmärtämiseksi.