oksidointitasoa

Oksidointitaso (oksidointinumero) on kemiallisessa laskennassa käytetty näennäinen elektronien määrä, jonka atomi omistaisi, jos elektronit jaettaisiin kokonaan elektronegatiivisimmalle osapuolelle. Se toimii kirjanpitokätevänä arviona electronien siirroista kemiallisissa yhdisteissä ja auttaa seuraamaan redoxreaktioita.

Oksidointitasojen määrittäminen perustuu muutamiin perussääntöihin. Aineen puhtaassa alkuaineessa kaikki oksidointitasot ovat 0. Moni-ioni koostuessa oksidointitasot jakautuvat ionin varausten mukaan; yhdisteen kokonaisoksidointitasot summautuvat neutraalissa yhdisteessä nollaksi ja ionissa yhdisteen kokonaisvaraukseen. Fluori on aina -1 oksidointitaso, kun se on osatekijänä yhdisteessä. Happi on tyypillisesti -2, mutta peroksideissa -1 ja joidenkin yhdisteiden kuten OF2 O voi saada +2. Vety on yleensä +1, mutta metallihydrideissä H:lla voi olla -1. Ryhmien 1 ja 2 alkuaineet muodostavat yhdisteissaan tavallisesti +1 ja +2 oksidointitasot. Helium, neon ja muut jalokaasut eivät muodosta perus yhdisteitä.

Esimerkit: NaCl:ssa Na on +1 ja Cl -1; H2O:ssa H on +1 ja O -2; CO2:ssa C +4 ja O -2 jokaista; Fe2O3:ssa Fe +3 ja O -2; SO4^2-:ssa S +6 ja O -2 jokaista.

Oksidointitasojen muutoksilla kuvataan redox-reaktioita: elektroninsiirto muuttaa yhdisteen reaktiopotentiaalia ja määrittelee, mikä aine toimii pelkistäjänä (reduktio) ja hapettajana (oksidointi). Oksidointitasot ovat virheiltä suojattuja, näennäisiä varauksia, eivätkä suoraan vastaa todellisia elektronien jakautumisen tiloja kovalenttisissa sidoksissa, mutta ne ovat hyödyllin työkalu kemiallisten reaktioiden analysoinnissa.