näkörajoitteisuus

Näkörajoitteisuus on tila, jossa näkötoiminto on heikentynyt tai menetetty niin, että päivittäiset toiminnot, liikkuminen ja viestintä voivat olla haasteellisia ilman tukea. Termi kattaa sekä osittaisen näkövammaisuuden että täydellisen sokeuden. Näkövammaisuus voi olla synnynnäinen tai kehittyä myöhemmin elämän aikana sairauksien, vammojen tai ikääntymisen seurauksena.

Eri ihmisillä näön heikkeneminen ilmenee eri tavoin. Yleisiä luokkia ovat heikkonäköisyys, jossa näkö tavallisesti säilyy mutta on heikentynyt, ja sokea, jossa näköä ei käytännössä ole. Sivu- ja väistövaikutukset, kuten näkörajan aleneminen ja silmien väsymys, voivat lisätä haasteita. Taustalla voivat olla perussairaudat kuten diabeettinen retinopatia, glaukooma, ikärappeuma tai synnynnäiset näkövaikeudet.

Arkeen vaikuttavat sekä henkilökohtaiset että ympäristöön liittyvät tekijät. Opiskelu ja työ voivat edellyttää mukautettuja materiaaleja, esteettömiä tietoteknisiä ratkaisuja sekä turvallista liikkumista. Saatavilla on tukea, kuten apuvälineitä (suurennuslaitteet, skannaus- ja OCR-teknologia, näytönlukijat ja tarvittaessa pistekirjoitus), sekä esteetön suunnittelu ja ohjaus.

Näkörajoitteisuutta arvioidaan silmälääkärin tai optometristin vastaanotolla. Tutkimuksiin kuuluu visusmittaukset, näkökenttätutkimukset sekä henkilön päivittäisiä taitoja koskeva arvio.

Lainsäädäntö ja palvelut takaavat oikeudet ja tuet, kuten koulutuksen ja työelämän esteettömyyden sekä käyttäjien tarvitsemien tukipalvelujen saatavuuden. Suomessa toimivat järjestöt, kuten Näkövammaisten Liitto, tarjoavat neuvontaa ja vertaisuutta.