näköalueen

Näköalueen tarkoittama visuaalinen kenttä kuvaa sitä tilaa, jonka silmä näkee katsottaessa suoraan eteenpäin. Se koostuu keskeisestä näön alueesta, jossa yksityiskohdat ovat selkeimmät, sekä perifeerisestä näöstä, joka reagoi laajempiin valon muutoksiin ja liikkeeseen. Näköalue ei ole tasainen: herkkyys ja laajuus vaihtelevat yksilöllisesti sekä silmän rakenteiden että aivojen tulkintaprosessien mukaan. Puutteet näköalueella voivat johtua silmäsairauksista, verkkokalvon vaurioista, näköhermon toimintahäiriöistä tai keskushermoston ongelmista.

Näköalueen kartoitus eli perimetria on yleisin tapa mitata sitä. Testissä potilas reagoi havaittuihin valonärsykkeisiin pitäen katseensa kiinnitettynä. Static perimetry mittaa kynnystä useissa pisteissä kiinteällä kirkkaudella ja tuottaa kartan, josta ilmenevät skotomit eli alueet, joissa näkö on heikentynyt. Kinetic perimetry käyttää liikkuvia ärsykkeitä ja soveltuu paremmin laajempien perifeeristen alueiden kartoittamiseen. Yleisimmät laitteet ovat Humphrey Field Analyzer (automaattinen static perimetry) sekä Goldmann-perimetri (manuaalinen, kinetic).

Näköalueen kartoitus on keskeinen osa kliinistä diagnostiikkaa ja hoidon seurantaa. Glaukoomassa perifeerisen näön kaventuminen ja skotomit voivat kehittyä pitkälle ennen oireita; optisen radin vauriot sekä muut silmäsairaudat vaikuttavat näköalueen osiin. Aivoperäiset vauriot voivat aiheuttaa keskushermoston rakenteen poikkeavuuksia, kuten hemianopiaa. Perimetriaa käytetään sekä diagnoosin tukena että hoidon vaikutusten arvioinnissa, ja tuloksia tulkitaan yhdessä muiden tutkimusten kanssa.

Testin luotettavuuteen vaikuttavat potilaan yhteistyö, ohjeistus sekä motivaatiota; pään liikkeet, valaistus ja lääkitykset voivat lisäksi vaikuttaa tuloksiin.