näkökyvyttömyys

Näkökyvyttömyys, eli sokeus, on tila, jossa henkilö kokee merkittävää näkökyvyn menetystä, joka ei ole korjattavissa silmälaseilla tai piilolinsseillä. Se voi tarkoittaa täydellistä näkökyvyn puuttumista tai hyvin vähäistä valon tunnistamista. Näkökyvyttömyyden syyt vaihtelevat suuresti, ja ne voivat olla synnynnäisiä tai hankittuja elämän aikana.

Yleisimpiä hankittuja syitä ovat silmäsairaudet, kuten glaukooma, kaihi, silmänpohjan rappeuma (erityisesti ikään liittyvä) ja diabeettinen retinopatia. Myös silmävammat tai aivovauriot, jotka vaikuttavat näköhermoon tai näköaivokuoreen, voivat johtaa näkökyvyttömyyteen. Synnynnäisiä syitä ovat esimerkiksi tietyt geneettiset syndroomat tai silmän kehityksen häiriöt.

Näkökyvyttömyys vaikuttaa merkittävästi henkilön arkeen ja elämänlaatuun. Se voi vaikeuttaa liikkumista, lukemista, työntekoa ja sosiaalista kanssakäymistä. Monet näkökyvyttömät henkilöt käyttävät apuvälineitä, kuten valkoista keppiä tai opaskoiraa, sekä harjoittelevat selviytymistaitoja, kuten pistekirjoituksen lukemista ja kohokarttojen käyttöä. Teknologian kehitys on tuonut mukanaan myös uusia apuvälineitä, kuten ruudunlukijoita ja tunnistussovelluksia.

Vaikka näkökyvyttömyys on pysyvä tila, monet näkökyvyttömät henkilöt elävät täysipainoista ja itsenäistä elämää sopeutumalla ja hyödyntämällä saatavilla olevia tukimuotoja ja apuvälineitä. Ennaltaehkäisy ja varhainen diagnoosi ovat tärkeitä, erityisesti silmäsairauksien kohdalla.