myrkyttömyys

Myrkyttömyys tarkoittaa tilaa, jossa aineen tai tuotteen haitalliset vaikutukset ovat poissa tai vähäisiä tietyissä oloissa. Se on kuitenkin suhteellinen käsite: sama aine voi olla myrkyllinen suurella annoksella tai tietyissä altistusmuodoissa, kun taas pienet annokset voivat olla hallittavissa. Myrkyttömyys riippuu sekä aineesta että yksilöstä, annoksesta, altistusreitistä sekä ajanjaksosta.

Toksikologia tutkii tätä ominaisuutta. Tämän tiedon keruussa arvioidaan annosvaste ja määritellään kynnysarvoja haitallisille vaikutuksille. Keskeisiä käsitteitä ovat LD50, joka ilmaisee tappavan annoksen 50 prosentille koe-eläinryhmästä, NOAEL ja LOAEL, joita käytetään turvallisuusarvioissa. Tutkimukset voivat olla in vivo tai in vitro, ja niissä tarkastellaan akuutteja ja kroonisia vaikutuksia sekä eri elinjärjestelmiä. Altistumisreitillä, -määrällä, -kestolla ja yksilöllisillä tekijöillä on merkitystä.

Arviointi ja luokittelu ovat osa sääntelyä. Kansainväliset ja alueelliset järjestelmät, kuten Globally Harmonized System of Classification and Labelling (GHS) sekä EU:n REACH-säädökset, määrittelevät, miten myrkyttömyyden tai myrkyllisyyden ominaisuudet viestitään ja millaisia rajoituksia asetetaan. Näillä klassifikaatioilla pyritään suojelemaan terveyttä ja ympäristöä sekä helpottamaan riskinarviointia.

Käytännön sovelluksissa myrkyttömyys huomioidaan elintarvikkeiden, lääkeaineiden, kemikaalien ja tuotteiden turvallisuudessa. Myrkyttömyyden arviointi ohjaa valintoja, kuten sallittuja pitoisuuksia, pakkausmerkintöjä ja käyttöohjeita. Huomio kiinnittyy sekä tutkimustietojen rajallisuuteen että yksilöllisiin eroihin sekä erilaisten altistusolosuhteiden vaikutuksiin.