myrkyllisyyden

Myrkyllisyyden käsite kuvaa kykyä aiheuttaa haittaa eloperäisille olennoille tai niiden järjestelmille. Se voi liittyä kemiallisiin aineisiin, biologisiin tekijöihin tai fysikaalisiin tekijöihin, ja sen vaikutukset riippuvat annoksesta, antoreitistä sekä yksilön ominaisuuksista kuten lajista, iästä ja terveydentilasta.

Myrkyllisyyden ilmenemiseen vaikuttavat sekä akuutit että krooniset vaikutukset. Dose–response -suhde kuvaa sitä, miten altistuksen suuruus vaikuttaa haittojen todennäköisyyteen tai vakavuuteen. Tutkimuksessa käytetään mittareita kuten LD50 (annos, joka tappaa 50 prosenttia koe-eläimistä tietyssä ajassa), NOAEL ja LOAEL. Myrkyllisyyden ilmentymiseen vaikuttavat myös antoreitti (inhalaatio, nieleminen, ihokosketus) sekä vastaanottajan tilat.

Toksikologiassa toksisuus jaotellaan usein systeemiseen myrkyllisyyteen sekä elimistön eri osiin kohdistuviin vaikutuksiin kuten maksatoksisuus, munuaisiin liittyvä toksisuus, neurotoksisuus sekä hengityselimistön toksisuus. Lisäksi voidaan tarkastella mutageneettista, karsinogeenistä ja teratogeenista vaikutusta.

Toksikologia tutkii sekä mekanismeja (miten aine aiheuttaa haittaa) että toksikokinetiikkaa ja toksikodynamiikkaa (altistuksen kulku elimistössä ja vaikutusten synty). Ympäristö- ja turvallisuusarvioinnissa arvioidaan sekä haittoja että altistumista; yhä useammin painotetaan in vitro- ja in silico -menetelmiä sekä pyritään vähentämään eläinkokeita.

Myrkyllisyyden käsite on keskeinen lääketieteessä, ympäristötieteissä ja teollisuudessa, ja se ohjaa sääntelyä, turvallisuusarviointeja sekä suunnittelua.