miehittäminen

Miehittäminen on tilanne, jossa sotilaallinen voima ottaa haltuunsa ja ylläpitää hallinnan jonkin alueen tai kohteen yli. Käytännössä kyse on väestön toimintaympäristön ja infrastruktuurin hallinnan siirtämisestä sotilaallisen valtaosan alaisuuteen, jolloin alueen hallinnolliset toiminnat, turvallisuus ja päivittäiset palvelut voivat siirtyä miehittäjän vastuulle. Miehittäminen voi kohdistua kaupunkeihin, maihin tai tiettyihin alueisiin ja infrastruktuuriin.

Kansainvälisessä oikeudessa miehittäminen määritellään tilanteeksi, jossa vihollisen armeija on käytännössä ottanut haltuunsa alueen ja jolla on hallinnallinen valta sitä kohtaan. Miehittävä voima vastaa alueen väliaikaisesta hallinnosta siihen asti, kunnes vetäytyminen toteutuu. Haag'n säännöt (1907) sekä Neljäs Geneven yleissopimus (1949) ohjaavat miehityksen oikeudellisia velvoitteita, kuten yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä sekä siviilien suojelua ja palvelujen varmistamista. Miehittäminen on yleensä tilapäinen tila, eikä se oikeuta alueen lopulliseen anneksointiin ilman kansainvälisiä prosesseja.

Termistöä ja kontekstia erittelevät eroja: valtaus viittaa usein sotilaalliseen voittoon ja sen välittömään toteutumiseen taistelussa, kun taas miehittäminen painottuu pitkäkestoiseen hallintaan ja hallinnolliseen toimintaan miehittäjän alaisuudessa. Miehittäminen voi vaikuttaa väestöön monin tavoin, kuten liikkumisvapauden rajoituksiin, turvallisuusjärjestelyihin ja taloudellisiin toimintoihin. Väestön suojelu sekä oikeudet pyritään turvaamaan kansainvälisellä lainsäädännöllä, ja häiriöt on ratkaistava lakeja noudattaen. Rinnakkain kehittyy keskustelu ihmisoikeuksista, humanitaarisesta oikeudesta ja konfliktien lakisääteisestä hallinnasta.