lisäkuvantamismenetelmiä

Lisäkuvantamismenetelmät ovat diagnostisen kuvantamisen lisäkeinostoja, joita käytetään silloin kun peruskuvantaminen ei tarjoa riittävästi tietoa tai halutaan tarkentaa löydöksen luonne, laajuus tai hoitovaste. Niiden tarkoituksena on parantaa diagnostista tarkkuutta, suunnitella hoitoa sekä seurata sen vaikutusta. Yleisimmät menetelmät täydentävät röntgen- tai ultraäänikuvantamista sekä tavanomaista magneettikuvausta.

Tärkeimmät lisäkuvantamismenetelmät ovat tietokonetomografia (TT), magneettikuvaus (MRI) sekä todistuksellisesti metaboliset kuvantamismuodot kuten positronemissiotomografia (PET) ja SPECT. TT tarjoaa nopean luurata-analyysin ja tarkat luukudoksen sekä keuhkojen yksityiskohdat, MRI erottuu pehmeille kudoksille, aivo- ja pelkistetyille kudoksille sekä mahdollistaa erilaiset sekvenssit ja kontrastin käytön. PET/CT ja PET/MRI antavat sekä rakenteellista että metabolisia tietoja. SPECT/CT yhdistää toiminnallisen kuvantamisen ja anatomisen kuvan. Myös lisämenetelmät kuten kontrastillä käytettävä ultraäänikuvaus (CEUS), elastografia sekä dynaaminen kontrastikuvaus MRI- tai TT-ympäristössä voivat olla hyödyllisiä. Verisuonikuvantamiseen käytetään usein CT- tai MR-angiografia sekä digitaalinen substraktiografia.

Käyttöalueet vaihtelevat: epäily maligniteetista tai levinneisyyden arviointi, kudoksen luonteen ja vesikulaarisuuden tarkentaminen, verisuonten patologia sekä tulehduksellisten tai dystrofisten tilojen diagnostiikka. Riskeinä ovat säteilyaltistus TT- ja PET-kuvantamiselle sekä mahdolliset kontrastian aiheuttamat reaktiot, munuaistoksisuudet ja gadolniumin tai jodikontrastin käytön aiheuttamat riskit. Menetelmät korostavat kliinisen tiedon yhteenliittämistä ja potilaskohtaista harkintaa.