luukudoksen

Luukudos on tukikerros, joka muodostaa luiden vahvan rakenteen, tukee kehoa ja suojaa sisäelimiä. Se on dynaaminen sidekudostyyppi, jossa on sekä solujen että soluvälisessä aineistossa tapahtuvaa mineraalistumista. Pääraaka-aineita ovat kollageeni tyyppi I sekä hydroksiapatiitti-kalsiumfosfaattikiteitä, jotka muodostavat luun kovan, mutta joustavan rakenteen. Luukudoksessa on kolme pääsolumuotoa: osteoblastit, osteokyytit ja osteoklastit. Osteoblastit rakentavat luuta muodostaen osteoidin ja sen mineralisaation; osteosyytit ovat kypsiä osteoblasteista kehittyneitä soluja, jotka sijaitsevat luun sisällä luulakuna; osteoklasti ovat suuria solukokonaisuuksia, jotka resorboivat luuta, mahdollistavat kierrätyksen ja mineraalien säätelyn.

Rakenteen mukaan luukudos jakautuu kahteen päätyyppiin: kompaktiksi (kortikaaliluukudos) kutsuttuun tiivisluuhun ja spongiöösiksi (trabekulaariluukudos) kutsuttuun verkkomaiseen luuhun. Kompakti luukudos muodostaa luiden ulkoisen, tiiviin kuoren ja sisältää Haversin kanavat, joiden ympärille muodostuvat lamellit. Spongiöösiluussa on trabekkeleita, joiden välissä sijaitsee luuytimen tilat.

Kehityksellisesti luukudos syntyy endokondraalisen tai intramembraanisen ossifikaation kautta. Sääntelyyn osallistuvat hormonit ja mekaninen kuormitus; osteoblastien ja osteoklaattien vuorovaikutusta ohjaa muun muassa RANKL- ja OPG-signalointi sekä kalium- ja kalsiumtasapainon säätely.

Funktionaalisesti luukudoksella on tuki- ja liikutteluominaisuudet, suojan tarjoaminen, punaisen ja osin keltaisen luuytimen paikka ja mineraalien, erityisesti kalsiumin ja fosfaatin, varastointi sekä verenkierron kautta tapahtuva säätely. Ikääntyessä luun tiheys voi vähentyä, mikä lisää murtumien riskiä (osteoporoosi). Muita luustoon liittyviä tiloja ovat osteomyeliitti ja luun kasvaimet, kuten osteosarkooma.