lipofiilisuuteen

Lipofiilisyys on kemiallisen yhdisteen taipumus liueta rasvaisissa ympäristöissä ja kulkea lipidisten kerrosten, kuten solukalvojen, läpi. Se liittyy epäpolaarisiin ominaisuuksiin ja pienempään vesiliukoisuuteen. Lipofiilis on yleinen käsite sekä lääketieteen että ympäristö- ja kemiantekniikan aloilla. Käytössä käytetään usein mittayksiköitä, kuten logP ja logD, joiden arvo kuvaa yhdisteen lipofiliaa.

Määritelmät ja mittaaminen: logP eli partition coefficient kuvaa jakautumista oktaanin ja veden välillä neutraalissa muodossa. Kun yhdiste on ionisoitunut, sen lipofiilisyyttä kuvaa logD, joka riippuu pH:stä. Yleensä suurempi logP tai logD tarkoittaa suurempaa lipofiilisuutta, mutta tulkinta riippuu yhdisteen rakenteesta ja ionisoinnista.

Merkitys farmakokinetiikassa ja toksikologiassa: Lipofiilisyys vaikuttaa biologiseen jakautumiseen, solukalvojen läpäisyyn ja kudostasoihin. Korkea lipofiilisyys voi parantaa solukalvojen läpäisykykyä ja jakautumista kudoksiin, mutta voi heikentää vesiliukoisuutta ja lisätä aaamiglykosidoita sekä maksullista metaboliaa. Se vaikuttaa myös tunkeutumiseen aivoihin ja plasmaproteiiniseen sitoutumiseen sekä lääkkeen yhteyttämiseen kantajamolekyyleihin. Lipofiilisyys on yksi Lipinski’n säännöissä mainituista tekijöistä, jotka liittyvät suun kautta tapahtuvaan biologiseen hyödyntämiseen.

Mittaukset ja laskenta: kokeellisia menetelmiä ovat shake-flask -menetelmät sekä P/RP-HPLC, jotka antavat arvot logP tai logD. Laskennallisia menetelmiä käytetään QSAR- ja fragmenttihukkuusanalyysien kautta; yleisiä laskentamenetelmiä ovat simuloinnit, kuten fragment-based logP-arvot (ClogP) sekä muut kemiallisten ominaisuuksien ennustajat.

Sovellukset: Lipofiilisyys ohjaa lääkeaineiden suunnittelua, formulointia ja turvallisuusarvioita. Se on keskeinen osa ADMET-arvioita ja vaikuttaa sekä kuljetettavuuteen että toksisuusriskien hallintaan. Lipinski’n säännöt suosittelevat kohtuullista lipofiilisuutta (yleensä logP ≤ 5) suun kautta annosteltavissa yhdisteissä.