lainausmerkin

Lainausmerkki on kirjoitusmerkki, jolla merkitään toisen henkilön sanomaa, lainattua tekstiä sekä eriytetään puhe tai otsikot muusta tekstistä. Lainausmerkkejä käytetään sekä monisanaisten ajatusten esittämiseen että yksittäisten sanamuotojen erottamiseen keskeisestä sisällöstä. Lainausmerkkejä voivat seurata sekä lauseet että sanan- tai ilmauksenasetteluja.

Tyypillisesti on kahdenlaisia lainausmerkkejä: kaksinkertaiset lainausmerkit ja yksittäiset lainausmerkit. Useissa kieliyhteisöissä sekä avaus- että lopetuskappaleet ovat yhtä merkkiä, mutta sisäkkäisissä lainauksissa voidaan käyttää toisistaan poikkeavia muotoja. Kansainvälisesti on myös käytössä kulmasulkeet « ... » sekä „ ... “ joissain teksteissä. Modernissa kirjoitetussa suomen- ja monen muun kielen tekstissä yleisimmät muodot ovat kuitenkin perinteinen kaksinkertainen tai yksittäinen muoto.

Käyttöä säätelevät kirjoitus- ja tyylisäännöt sekä kieli. Lainatut tekstit erotetaan muusta tekstistä lainausmerkeillä, ja merkinnät voivat liittyä suulliseen puheeseen, suoriin lainauksiin tai fiktiivisiin repliikkeihin. Pisteet ja pilkut sijoitetaan kokonaisuuteen kuuluvan lainatun sisällyksen mukaan: ne kuuluvat lainaukseen, jos ne kuuluvat sen sisältöön, muuten ne sijoitetaan lainauksen ulkopuolelle.

Historia ja kehitys: lainausmerkit kehittyivät keskiajalla ja varhaisessa nykypäivässä kohti erillisiä merkkiryhmiä. Niiden käyttöä säädeltiin tyylikäytännöissä ja julkaisuissa, ja nykypäivänä merkkiä käytetään laajasti monikielisissä teksteissä sekä digitaalisessa viestinnässä.