kromatografialla

Kromatografia on laboratoriotekniikka, jossa näyte jaetaan erottamalla sen komponentit niiden vuorovaikutusten perusteella kahden faasin, liikkuvan vaiheen ja kiinteän (staattisen) faasin välillä. Erotus perustuu siihen, miten eri yhdisteet jakautuvat näiden kahden faasin välillä ja miten nopeasti ne liikkuvat kolonissa tai kalvolla.

Kromatografian päätyypit ovat kaasukromatografia (GC) ja nestekromatografia (LC). GC käyttää kaasumaista liikkuvaa faasia ja kiinteää stationaarista faasia, usein korkean lämpötilan olosuhteissa. LC puolestaan käyttää nestemäistä liikkuvaa faasia ja usein kiinteää tai gelatiinista stationaarista faasia. Planaarikromatografiaan kuuluvat esimerkiksi paperi- ja ohutkalvokromatografia (TLC), joissa erotus tapahtuu näytekimaran vuorovaikutuksesta staattisen faasin ja liuottimen kanssa.

Erotustapoja ovat partition-kromatografia, jossa kohdeyhdisteet jakautuvat liukoisen ja kiinteän faasin välillä; adsorptioerottelu, jossa yhdisteet sitoutuvat kiinteään faasiin vaihtelevin voimakkuuksin; ioninvaihtokromatografia, kokoerottokromatografia sekä affiniteettikromatografia, jossa erotus perustuu erityiseen sitoutumiseen. Kromatografian valmistusmateriaaleina käytetään muun muassa piidioksidia, alumiinioksidia ja erilaisia polymeerejä.

Detektorit tunnistavat ja kvantifioivat erotetut yhdisteet. Yleisimmät ovat UV-säteilyyn tai fluoresenssiin perustuvat detektorit, refraktiivisuusmittaukset sekä massaspektrometria, joka tarjoaa molekyylirakenteellista tietoa.

Kromatografian sovellukset kattavat lääketeollisuuden laadunvarmistuksen, ympäristö- ja elintarvikkeiden laadunvalvonnan, kliinisen laboratorion analytiikan sekä tieteellisen tutkimuksen, jossa tarvitaan näytteiden tarkkaa erottelua ja tunnistamista. Kromatografia on keskeinen tekniikka kemiallisessa analytiikassa ja molekyylien erottelussa.