konstatiivinen

Konstatiivinen on termi filosofiassa ja kielitieteessä, jolla tarkoitetaan lausumaa tai lauseen luokkaa, joka väittää jotakin maailman tilasta ja jonka totuus riippuu todellisuudesta. Konstatiiviset lausumat ovat totuuspäätteisiä: ne voivat olla totta tai epätotta riippumatta puhujan aikomuksista tai toiminnasta. Esimerkkinä voidaan pitää lausetta “Kissa on pöydällä”, josta voidaan päätellä totuuspäätelmä maailman tilasta.

Historia ja tausta. Konstatiivisuuden käsite liittyy puhetoimintateorioihin, erityisesti J. L. Austinin työn kehitykseen 1950–1960-luvuilla. Austin erottaisi konstatiiviset lausumat performatiivisista lausumista, joilla puhuja suorittaa tekoja puheen kautta (esimerkiksi “Vannon” tai “Lupaan”). Myöhemmin filosofi John Searle ja muut laajensivat käsitteistöä ja keskustelivat illokutionaarisista toimista sekä niiden rooleista viestinnässä.

Keskeinen sisältö. Konstatiiviset lausumat tuottavat tai kuvaavat totta tai epätotta olevaa tilaa maailmasta, ja niiden oikeellisuus määräytyy todellisuuden mukaan. Niiden totuusarvokelpoisuus ja mahdolliset vivahteet — kuten tutkijoiden käyttämät oletukset, konteksti ja todellisuuden rajat — ovat keskeisiä tutkimuskohteita. Moderni näkemys tunnistaa, että perinteinen raja konstatiivisten ja performatiivisten lausumien välillä ei aina ole selvä: jotkin lausumat voivat täyttää molempien piirteet riippuen kontekstista ja tulkinnasta.

Käyttö ja vaikutus. Konstatiivisuus on tärkeä käsite kielianalyysissä, semantiiassa ja puheteoriassa, koska se auttaa hahmottamaan, miten lausumat voivat olla totuudellisesti arvioitavissa ja miten lausuman merkitys linkittyy todellisuuteen. Suomenkielisessä filosofiassa termiä käytetään vastineena englannin constative-käsitteelle, ja sitä sovelletaan erityisesti väitteiden totuuspäivätyksen ja todellisuuspäätelmien analyysiin. Näin ollen konstatiiviset lausumat muodostavat perustan monille kielitieteellisille ja epistemologisille keskusteluille.