kognitiotieteellisessä

Kognitiotiede, tai kognitiotieteellinen tutkimus, on monitieteinen ala, joka tutkii mielen ja älykkyyden toimintaa sekä aivojen ja kognitiivisten prosessien välisiä yhteyksiä. Tutkimuksen keskeisiä ilmiöitä ovat havainnointi, tarkkaavaisuus, muisti, oppiminen, kieli, ajattelu ja päätöksenteko sekä ongelmanratkaisu. Tutkimuslähteitä yhdistävät psykologian, neurotieteen, lingvistiikan, filosofian, tietojenkäsittelytieteen ja antropologian näkökulmat.

Alan keskeisiä suuntauksia ovat kognitiivinen psykologia, neurotiede, kielitiede, filosofia of mind sekä tekoäly ja robotiikka, mutta myös antropologia ja kulttuurin vaikutusten tutkimus. Tutkimuksessa käytetään sekä kokeellisia menetelmiä että teoreettisia malleja, ja usein pyritään yhdistämään käyttäytymisanalyysi sekä aivojen toimintaa mittaavat tekniikat, kuten fMRI ja EEG, koodin- ja mallintamismenetelmiin.

Kognitiotieteen historia syntyi voimakkaasti 1950-luvulla kognitiivisen vallankumouksen myötä. Keskeisiä vaikuttajia olivat Noam Chomsky sekä Allen Newell ja Herbert A. Simon, joiden työ linkitti kieliopin, ongelmanratkaisun ja tekoälyn tutkimuksen. Viime vuosikymmeninä alaa on laajennettu edelleen yhdistämään neurotieteen ja tekoälyn saavutukset sekä korostamaan datalähtöistä ja digitaalista tutkimusotetta.

Käytännön sovelluksia ovat koulutuksen ja oppimisen tukeminen, käyttäjäkokemuksen ja käyttöliittymien suunnittelu, kielen opetuksen kehittäminen sekä kliiniset ja käytännön sovellukset, kuten kognitiivisten häiriöiden tutkimus ja terapialähestymistavat sekä älykkäiden järjestelmien suunnittelu. Suomessa kognitiotieteellinen tutkimus ja koulutus ovat levinneitä useissa yliopistoissa, ja termiä käytetään laajasti kuvaamaan sekä tutkimusta että koulutusohjelmia.