koaktiivaattoreiden

Koaktiivaattorit ovat proteiineja, jotka ovat välttämättömiä transkriptiotekijöiden toiminnalle solussa. Vaikka transkriptiotekijät sitoutuvat suoraan DNA:han ja säätelevät geenien ilmentymistä, ne eivät usein yksinään pysty tehokkaasti aktivoimaan tai estämään transkriptiota. Tässä kohtaa koaktiivaattorit astuvat kuvaan. Ne toimivat siltana transkriptiotekijöiden ja muiden transkriptiokoneiston komponenttien, kuten RNA-polymeraasin, välillä. Koaktiivaattorit eivät yleensä itse sitoudu DNA:han, vaan ne ovat vuorovaikutuksessa joko transkriptiotekijöiden tai muiden proteiinien kanssa, jotka puolestaan ovat vuorovaikutuksessa DNA:n tai transkriptiokoneiston kanssa.

Yksi koaktiivaattorien tärkeimmistä tehtävistä on rekrytoida ja stabiloida transkriptiokoneiston proteiineja promoottorialueelle, missä geenin transkriptio alkaa. Ne voivat myös muokata kromatiinin rakennetta, esimerkiksi historiinien asetyloinnin kautta, mikä tekee DNA:sta helpommin saavutettavaa RNA-polymeraasille. Tämä kromatiinin avaaminen on keskeinen askel geenien aktiivisessa ilmentymisessä. Koaktiivaattorit voivat myös toimia entsyymeinä tai olla osana suurempia proteiinikomplekseja, jotka vaikuttavat transkription säätelyyn. Esimerkiksi CBP (CREB-sitoutuva proteiini) ja p300 ovat tunnettuja koaktiivaattoreita, jotka omaavat historiini-asetyylitransferaasiaktiivisuutta.

Koaktiivaattorien toiminta on erittäin monimutkaista ja usein spesifistä tietylle transkriptiotekijälle tai geenille. Erilaiset koaktiivaattorikompleksit voivat toimia yhdessä säädellen hienovaraisesti geenien ilmentymistä vastauksena solun sisäisiin ja ulkoisiin signaaleihin. Tämän vuoksi koaktiivaattoreilla on merkitystä monissa biologisissa prosesseissa, kuten solujen erilaistumisessa, kehityksessä ja sairauksien patogeneesissä.