erilaistumisessa

Erilaistuminen on biologinen prosessi, jossa epäspesialisoituneet solut kehittyvät erilaisten solujen tukevaksi välimuodoksi muodostaen kudoksia ja elimiä. Erilaistumisessa solu menettää osan kantasolumaista potentiaaliaan ja saa spesifisiä rakenteellisia ja toiminnallisia piirteitä.

Mekanismit ja sääntely erilaistumisessa perustuvat monimutkaiseen geneettiseen ohjelmointiin, transkriptiofaktoreiden toimintaan sekä solujen välisiin signaaleihin. Geneettinen ilmaisun säätely muuttaa sitä, mitkä geenit ovat aktiivisia, ja epigeneettiset muutokset, kuten DNA-metylaatio ja histonien modifikaatiot, muokkaavat kromatiinirakennetta tukien lineage-spesifisiä ilmaisun kuvioita. Signaalit, joita solu saa ympäristöstä ja muista soluista, ohjaavat etenkin solun aseman valintaa ja etenemistä erilaistumisessa.

Prosessin yleinen eteneminen voidaan nähdä kolmena vaiheena: spesifikaatio (solu saa alunperin tietyn linjan taipumuksen), sitoutuminen (solu vahvistaa linjaansa ja toimintakykyään) ja lopullinen erilaistuminen (solu omaksuu täyden erikoistuneen biologisen fenotyypin). Spesifit signaaliryhmät ja niiden ajoitus vaikuttavat siihen, mihin solut kehittyvät.

Esimerkkejä ovat neuroneiksi, lihassoluiksi tai veren soluiksi erilaistuvat solut kehityksen aikana. Aikuisessa kantasolut ylläpitävät kudosten homeostasiaa ja voivat korvata vahingoittuneita soluja. Erilaistumisen ymmärtäminen on keskeistä kehitysbiologiassa sekä regeneratiivisessa lääketieteessä, mutta virheellinen erilaistuminen voi liittyä sairauksiin tai syövänpsykologioihin.