keynesiläinen

Keynesiläinen viittaa makrotaloustieteen suuntaukseen, joka korostaa kokonaistotteen kysynnän merkitystä talouden vaihteluissa. Lyhyellä aikavälillä hinnat ja palkat voivat olla jäykkiä, jolloin tuotanto ja työllisyys voivat vajota. Keynesiläisen ajattelun mukaan kysynnän elvyttäminen on tehokkain keino tasata suhdanteita. Keskeinen lähde on John Maynard Keynesin teos The General Theory of Employment, Interest and Money (1936).

Politiikan välineinä painotetaan finanssipolitiikkaa (julkiset menot ja verotus) sekä rahapolitiikkaa (korkojen säätely ja rahan määrän lisääminen). Tavoite on lisätä kysyntää ja siten lisätä tuotantoa ja työllisyyttä. Automaattiset vakauttajat, kuten progressiivinen verotus ja sosiaaliturva, auttavat pehmittämään laskusuhdanteita ilman uusia päätöksiä. Teorian mukaan yksityinen sectorin toiminta ei aina riitä taikomaan työllisyyttä, erityisesti taantumissa.

Keynesiläisyys on kehittynyt New Keynesian -suuntauksena, joka pitää kiinni kysynnän merkityksestä mutta lisää mikrotaloudellisia perusteluja sekä odotusten roolia. Käytäntöviitteitä ovat 1930-luvun elvytyspolitiikka, 2008–2009 kriisin jälkeiset tukipaketit sekä COVID-19-pandemian aikaiset elvytystoimet. Kritiikkiä ovat kohdistuneet velan ja velanhoitokyvyn kestävyteen sekä inflaation vaaraan ja kysynnän “pessimistisen” vasteen uskottavuuteen. Keynesiläinen politiikka on yhä keskeinen osa keskustelua talouspolitiikan vaihtoehdoista.