keskiajasta

Keskiaika on eurooppalainen historiallinen jakso, joka sijoittuu noin viidennen vuosisadan ja 15. vuosisadan lopun välille. Rajat vaihtelevat alueittain: Länsi-Euroopassa jakson katsotaan usein alkavan Länsi-Rooman valtakunnan romahduksesta ja päättyvän renessanssiin sekä löytöretkien aikaan.

Poliittisesti keskiaika muodostui feodalismiin perustuvasta yhteiskuntajärjestelmästä, jossa maallinen valta ja maanomistus kiinnittyivät pellonpalstoihin, herra- ja herrattisäätyihin sekä kuninkaan yläpuolelle. Kirkko toimi sekä hengellisen että monin tavoin maallisen vallan välittäjänä. Kaupungit kasvoivat ja kaupunkioikeudet sekä kauppayhteydet muokkasivat yhteiskuntaa. Suomen kohdalla keskiaika alkoi pääosin 1100–1200-luvuilla kristillistymisen myötä ja liittyi suurimmaksi osaksi Ruotsin valtakuntaan.

Taloudellisesti arki perustui maatalouteen. Kolmen kentän kierto sekä rautainen työkalusto lisäsivät satoa. Vesimyllyt ja tuulimyllyt tehostivat tuotantoa, ja kauppa sekä käsityöläisyys laajensivat talouden rintamaa. Meri- ja sisävesiyhteydet sekä kaupunkien liikkeet vahvistivat talouskasvua.

Kulttuurissa kirkon vaikutus oli näkyvä. Uskonto ja liturgiamaailma määrittivät arkea, järjestivät koulutuksen ja ylläpitivät kirjallisuutta luostareissa. Opetuksessa kehittyi skolastiikka, ja yliopistot kuten Bologna ja Pariisi muovasivat tieteellistä ajattelua 1100–1200-luvuilla. Arkkitehtuuri vaihteli romaanisesta goottilaisuuteen, ja kirjallisuus sekä käsikirjoitukset säilyttivät sekä antiikin perinnettä että uutta.

Keskiajan lopulla koettiin suuria kriisejä, kuten Musta surma 1347–1351, jotka muutti väestöä ja taloutta. Ajan loppuun mennessä talous, tiede ja yhteiskunnallinen ajattelu valmistelivat varhaismodernin aikaan siirtymistä.