kristillistymisen

Kristillistyminen on käsite, jolla tarkoitetaan prosessia, jossa yhteisö, alue tai kulttuuri omaksuu kristinuskon uskontona, liturgiana ja kirkollisena rakenteena. Se voi sisältää sekä yksilöiden käännyttämisen että laajempia yhteiskunnallisia, kulttuurisia ja institutionaalisia muutoksia. Kristillistyminen ei ole yksiselitteinen tapahtuma, vaan pitkäjänteinen, paikallisesti ja aikojen mukaan erilainen kehityskulku, joka voi sisältää sekä omaksumista että sopeutumista.

Etymologisesti termi muodostuu sanoista kristillinen ja -istyminen, ja sanan genetiivissä muodossa kristillistymisen viitataan prosessin kohteeseen tai sen etiikkaan. Suomentuvaa termiä käytetään yleisesti historian ja uskonnontutkimuksen yhteyksissä.

Historiallisesti kristillistyminen on tapahtunut monin tavoin: suurissa valtiollisissa ja kirkollisissa yhteyksissä, kuten Rooman valtakunnan ja keskiajan eurooppalaisen kylvön aikana, sekä myöhemmin monien mantereen ja meren kohteissa kolonialismin ja lähetystyön myötä. Pohjoisnavojen, Baltian maiden, Suomen ja muiden pohjoisten alueiden kristillistyminen ajoittuu usein varhaiskeskiajalta keskiajalle, ja se sai vahvistuksensa kirkon ja kuninkaiden yhteistyöstä sekä opillisesta ja liturgisesta uudistuksesta. Myöhemmässä historiassa reformaatiot sekä paikalliset koulutus- ja hallintojärjestelmien muutokset ovat vaikuttaneet kristillistyksen kulkuun.

Kritiikissä kristillistymistä tarkastellaan usein kulttuuristen vaikutusten, sopeutumisen ja identiteettimuutosten kautta sekä tutkitaan sen yhteiskunnallisia ja poliittisia ulottuvuuksia sekä mahdollisia konflikteja suhteessa olemassa oleviin uskonnollisiin käytäntöihin. Modernina käsitteenä kristillistyminen viittaa sekä historialle että nykykeskusteluille, joissa tarkastellaan uskonnon roolia yhteiskunnassa.