keinoälyä

Keinoälyä tarkoitetaan tietokonejärjestelmien kykyä suorittaa tehtäviä, jotka normaalisti vaativat inhimillistä älykkyyttä. Näihin kuuluvat oppiminen, päättely, havaitseminen ja päätöksenteko. Tällä hetkellä suurin osa keinoälystä on kapea, eli se on erikoistunut yhteen tai muutamaan tehtävään.

Keskeiset lähestymistavat ovat koneoppiminen ja syväoppiminen. Niiden taustalla ovat tilastolliset mallit ja keinotekoiset neuroverkot, jotka oppivat suurelta datamäärältä. Tekniikat voivat käsitellä kieltä, kuvia ja muita tietoja.

Sovellukset ovat laajoja: terveydenhuolto, liikenne, rahoitus, teollisuus ja asiakaspalvelu. Keinoälyä käytetään esimerkiksi kuvantamisessa, autonomisissa ajoneuvoissa, riskinarvioinnissa ja chatboteissa.

Haasteisiin kuuluvat vääristymät, yksityisyys, läpinäkyvyys ja turvallisuus. Vastuukysymykset sekä sääntelyn kehittyminen, kuten EU-lainsäädäntö, ovat osa keskustelua keinoälyn käytöstä. Yleistyminen ja mahdolliset työvaikutukset herättävät jatkuvaa keskustelua.

Historian alkujuuret ulottuvat 1950-luvulle, jolloin tekoälyä alettiin tutkia yliopistoissa. Varhaisissa tutkimuksissa hyödynnettiin symbolisia menetelmiä, mutta nykyinen kenttä perustuu voimakkaasti oppimiseen. Täydellistä yleistä keinoälyä ei ole vielä saavutettu.