keinoilmaisun

Keinoilmaisu on kieli- ja kirjallisuustieteissä käytetty käsite, jolla tarkoitetaan keinojen kokonaisuutta, joilla kieli tai teksti välittää merkityksen. Termi muodostuu sanoista keino (väline) ja ilmaisu (ilmaisu); keinoilmaisun genitatiivimuoto viittaa tähän kokonaisuuteen ilmaisun kontekstissa.

Keinoilmaisuun kuuluvat sekä rakenteelliset että kuvailevat keinot: sanavalinnat, syntaksit, morfologia sekä rytmi ja äänteellinen ilmaisu, ja lisäksi retoriset keinot kuten metafora, ironia ja symboliikka. Näiden keinojen valinta vaikuttaa tekstin sävyyn, rekisteriin ja tulkintaan.

Analyyttisesti keinoilmaisua tarkastellaan kontekstin, lajin ja tarkoituksen valossa. Tutkijat voivat eritellä keinoilmaisun osa-alueita ja kartoittaa, miten ne muodostavat ilmaisun kokonaisuuden. Esimerkki: metafora on keinoilmaisun keskeinen väline, joka luo kuvallista merkitystä.

Keinoilmaisua käytetään sekä kielitieteellisessä tutkimuksessa että kirjallisuudentutkimuksessa sekä opetuksessa. Sen ymmärtäminen auttaa lukijaa tulkitsemaan tekstin merkityksiä, sävyjä ja vivahteita sekä tarkastelemaan, miten erilaiset keinot vaikuttavat viestin vastaanottoon.