kalsifikaatioista

Kalsifikaatiot, eli kalsiumsuolojen kertymät kudoksiin, ovat yleinen ilmiö, joka voi syntyä useissa elinten kudoksissa ilman, että kalsiumpitoisuudet veressä ovat poikkeavia. Ne voivat olla sekä pieniä, pienikokoisia kiteitä että laajempia alueita kudoksen sisällä.

Kalsifikaatiot jaetaan tavallisesti kahteen päyyppiin: dystrofisiin ja metastattisiin (metastaattisiin) kalsifikaatioihin. Dystrofiset kalsifikaatiot kehittyvät vaurioituneeseen tai nekroottiseen kudokseen normaalin veren tai elektrolyyttitasapainon säilyessä. Ne esiintyvät usein sydämen ja verisuonten vaurioissa, arpeutuneissa kudoksissa, syövän vanhoissa paranemismekanismeissa sekä luuston ulkopuolisissa kalvoissa. Metastaattiset kalsifikaatiot johtuvat yleisestä hyperkalsemiasta tai hyperfosfatemian tilasta, jolloin kalsiumia kertyy elimistöön laajasti; yleisiä syitä ovat hyperparathyoidismi, liiallinen D-vitamiini, munuaistauti ja pitkäaikainen kaliumin tai fosfaatin epätasapaino. Niiden kertyminen tapahtuu usein keuhkoissa, munuaisissa, verisuonissa ja mahasuolikanavan limakalvoilla.

Diagnoosi perustuu radiologiaan ja laboratorioihin. Röntgen- ja tietokonetomografiapatologian avulla voidaan havaita kalkkikertymiä; rintojen mammografiassa mikrokalsifikaatiot voivat viitata kissan esten ductal carcinoma in situin tai muun syövän riskielementtiin. Tutkimuksiin voi sisältyä veren kalium-, fosfaatti-, sekä PTH-tasojen mittauksia hyperkalseemian ja hyperfosfatemian syyn selvittämiseksi. Hoito kohdistuu taustalla olevaan sairauteen; dystrofisia kalsifikaatioita ei välttämättä tarvitse hoitaa, jos ne eivät aiheuta oireita, kun taas metastattisia kalsifikaatioita hoidetaan hyperkalsemian kontrolloinnilla ja perussairauksien hoitamisella. Joissakin tapauksissa kalkkikertymiä voidaan poistaa kirurgisesti tai paikallisesti, jos ne aiheuttavat oireita tai komplikaatioita.